La mia zona

Aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, että parasta asunnossani on sen sijainti. Lienee siis aika esitellä asuinalueeni.

Asun Milanon eteläosassa alueella nimeltä Navigli. Navigli –kaupunginosa alkaa Darsenasta Porta Ticinesen ja Porta Genovan välistä ja ulottuu etelään kahden kanavan, Naviglio Granden ja Naviglio Pavesen, ympärille. Kaupunginosa on ilmapiiriltään vähän samankaltainen kuin Helsingissä Punavuori tai Kallio. Alueella on paljon ravintoloita, kahviloita ja baareja sekä taiteilijoiden ja huonekalujen restauroijien työhuoneita. Joka kuun viimeisenä sunnuntaina Naviglio Granden varrella järjestetään antiikkimarkkinat.

Alueen luonteesta (ja erityisesti niistä baareista) johtuen, saattaa kadulta kuulua öisin mekkalaa (varsinkin viikonloppuisin). Minusta on kuitenkin mukavaa, että kaduilla on kulkijoita iltaisin. Saa nähdä miltä tuntuu kesän tullen kun yöelämä vilkastuu kaduilla…

Naviglioita, eli kanavia, oli aiemmin enemmän ja ne muodostivat tärkeän tavarankuljetusverkoston Milanosta muihin Italian kaupunkeihin. Naviglio Granden rakentaminen alkoi 1100-luvulla ja se yhdistyy Ticino-jokeen. Sitä seurasivat navigliot Bereguardo, Martesana ja Paderno. 1300-luvulla aloitettiin Naviglio Pavesen rakentaminen, jotta kanavaverkosto palvelisi paremmin myös kaupungin keskustaa. 1800-luvulla Darsena Naviglio Granden ja Naviglio Pavesen päässä oli vilkas satama ja 1900-luvun alkupuolella sisämaassa sijaitseva Milano oli Italian 13. suurin satama sen läpi kulkeneen kauppatavaran määrässä mitattuna. Vielä toisen maailmansodan pommitusten jälkeen suurin osa materiaaleista Milanon uudelleenrakentamiseksi kuljetettiin vesiteitse naviglioita pitkin. Sen jälkeen kanavia alettiin täyttää ja 1970-luvun jälkeen kanavilla ei kulkenut enää kaupallista tavaraliikennettä.

Nykyisin Darsena on repsahtanut ja ankea. Sen kunnostamiseksi on kuulemma suuria suunnitelmia, jotka eivät ole juuri edenneet. Ennen Milanon Expoa alue olisi ilmeisesti kuitenkin tarkoitus saada kuntoon. Naviglio Grande on onnistunut luomaan itsestään viihtyisän turistien vetonaulan. Naviglio Pavese (jonka varrella minä asun) on hieman arkipäiväisempi.

Porta Ticineseltä etelään kulkee ostoskatu Corso San Gottardo, jonka varrella on paljon pieniä liikkeitä: on vaatekauppoja naisille, miehille ja lapsille, kenkäkauppoja, baareja, antiikkikauppa, juustokauppa, lihakauppa, hedelmä- ja vihanneskauppa, muutama pankki, pari leipomoa, paperikauppa, kirjakauppa jne.... Ei mitään high fashion –juttuja, vaan tavallisten ihmisten kauppoja. Sekaan mahtuu myös Upim-tavaratalo, supermarketti, kirkko ja konserttitalo. Kaikki palvelut siis lähellä.

Corso San Gottardoa pitkin kulkee raitiovaunu nro 3 jonka kyydissä pääse kymmenessä minuutissa Duomolle. Kävelleenkään ei kestä kuin parikymmentä minuuttia kotoa Duomolle.

Kuviakin sain otettua kun vihdoin oli pari aurinkoista päivää!

(Kuvissa ylhäältä alas: 1) Naviglio Pavese, 2) Porta Ticinese/Piazza XXIV Maggio, 3) Corso San Gottardo)

HeliMilanoComment