Spinaci

Muistan hyvin ensimmäisen illalliseni Italiassa. Olin 17-vuotias ja vietin ensimmäisen yön vaihto-oppilasvuodestani noin parinkymmenen muun suomalaistytön kanssa roomalaisen nunnaluostarin vierastalossa, jossa illallinenkin tarjottiin.

Mitäänsanomattoman pasta-annoksen jälkeen eteemme kannettiin secondo-lautaset: Kanaa ja sen contornona pinaattia, kummatkin jonkinlaisen limaisen olomuodon peittämänä. Pitkän päivän jälkeen kana katosi nälkäisiin suihin, mutta pinaatteja tökittiin haarukalla ympäri lautasta. Pinaatin maku oli ihan yhtä epämääräistä kuin sen ulkomuotokin. Matkanjohtajamme, suomalaisrouva, kokenut Italian kävijä, valisti meille, että pinaatti on yksi yleisimmistä lisukkeista Italiassa ja saisimme vaihtovuotemme aikana tottua syömään sitä harva se päivä. Vilkuilimme toisiamme järkyttyneinä. 

Vaikka tuolloin 1990-luvun puolivälin tienoilla italialaisen keittiön suuri tuleminen Suomeen olikin vielä ehkä edessä ja kokemukset olivat pääosin tasoa Rosso, oli odotukset tuon pizzan ja pastan kotimaan ruokakulttuurista suuret, niin huikeita juttuja oli kuultu yksinkertaisista, hyviltä maistuvista ja hyvää tekevistä aterioista, joihin käytettäisiin vain parhaita, tuoreimpia raaka-aineita ja jotka sulaisivat suuhun, veisivät kielen mennessään ja niin edelleen. Ja sitten edessä olikin limaista pinaattia. Ja näin kuulemma tulisi olemaan koko tulevan vuoden ajan.

Onneksi tuo pinaatti-asia ei pitänyt paikkaansa, vaan Italian ruokakulttuurista totuudenmukaisemmiksi osoittautuivat ne ennakko-odotukset. Tuo ensimmäinen illallinen on jäänyt muistoihin huonoimpana ateriana, jonka olen Italiassa syönyt. 

Toki pinaatti on yleisempi raaka-aine Italiassa kuin Suomessa, mutta maakuntien omat ruokaperinteet ovat vahvat ja kullakin alueella on omat suosikkiraaka-aineensa, joillakin alueilla se saattaa olla pinaatti. Vietin vaihtovuoteni Sardiniassa eikä minulle tuon vuoden aikana ensimmäisen Rooman-illallisen jälkeen tarjottu pinaattia. 

Tämä tarina tuli mieleeni lukiessani Taitsin pinaatti-reseptiä. Ehkä Taitsin reseptin mozzarella olisi pelastanut myös ne nunnien tarjoamat pinaatit...? 

Vaikka ovat ne pinaatit nyt muutenkin pinnalla. 

Kouluajoilta lähtien suhteeni pinaattiin on ollut ristiriitainen, tunsin kaksi pinaattiruokaa, joista toinen, pinaattikeitto, oli inhokki ja toinen, pinaattiletut, oli suosikki. Vuosien kuluessa, ennakkoluuloni pinaattia kohtaan ovat hälvenneet, olen saanut huomata että pinaatistakin saa aikaiseksi herkullista ruokaa, kuten vaikka Alto-Adigen maakunnille tyypillisiä

canederleja.  Nykyisin pinaattia sujahtaa usein munakkaan väliin tai raakoina lehtinä salaattiin. 

Ja nyt viimeisimpänä pinaattikokeiluna viher-smoothie! Pinaattia pirtelössä! 

Pitkään siinä meni ennenkuin annoin periksi tälle muoti-ilmiölle, mutta nyt, osana terveellisempien elämäntapojen omaksumista, olen oppinut että pinaatti, erityisesti raakana, auttaa tasapainottamana kehon happamuutta, jota mm. liha, maitotuotteet ja viljat lisäävät. Liika happamuushan on huono asia koska se heikentää lihaksia, lisää selluliittä ja kerryttää

rasvaa juuri sinne minne sitä ei haluaisi, ja muutenkin aiheuttaa sellaisia ongelmia kuin diabetes, osteoporoosi, jatkuva väsymys, päänsärky, vatsahaava....

Siksi heitin blenderiin pinaattia ja pyöräytin terveellisen viher-smoothien Eeva Kolun ohjeen mukaan (sen pehmeän, aloittelijaystävällisen).