Pietari pikaisesti

Olin kuullut Pietarista paljon positiivista. Tiesin kaupungin olevan kaunis ja mielenkiintoista nähtävää kuulemma riittäisi. Pietari matkakohteena kiinnosti, mutta kuitenkin vähän arkailin sinne matkustamista. Ajattelin ettei kaupungista voisi nauttia, jos mukana ei ole venäjän kielen taitoista matkakaveria. Ennakkoluuloissani kuvittelin kaupungin kaoottisen suureksi, pietarilaiset hymyttömiksi ja töykeiksi kielitaidotonta suomalaisturistia kohtaan ja vierailun stressaavaksi kun ei tunne edes paikallisia kirjaimia.

Lokakuun alussa sitten kuitenkin lähdin viikonloppumatkalle Pietariin vanhempieni kanssa. Matkalle lähdin sen verran ex tempore kuin Venäjälle nyt vaan voi lähteä. Edellisessä passissa oli vain pari kuukautta voimassaoloaikaa jäljellä, joten ensin oli uusittava passi ja sitten haettava viisumi. 

Vierailu oli lyhyt, vain kaksi päivää. Matkustimme Pietariin lauantai-aamuna autolla Nuijamaan raja-aseman kautta. Sää oli hyytävän kolea ja taivas pilvien peitossa ja Pietariin päästyämme alkoi myös sataa. Lauantaina kaupungilla kuljeskelu vaihtui siis iltapäivätorkkuihin hotellissa. Illalla ohjelmassa oli Pajatso-ooppera upeassa Mariinski-teatterissa. Esitys oli hienosti toteutettu, esiintyjät taitavia ja puitteet olivat elegantit. Ja liput maksoivat vain pari kymppiä!

Sunnuntaina sää oli edelleen kylmä, mutta kuiva. Suuntasin kävellen Fabergé-museoon, jossa on on yksi maailman laajimmista kokoelmista Fabergé-munia sekä muita Fabergén kultaseppien tekemiä taidonnäytteitä. Aivan hämmästyttäviä luomuksia! Kävin myös Verikirkossa, joka olikin yksi upeimmista kirkoista, mitä olen nähnyt. Tämän uusbysanttilaisen kirkon kirkkosali on peitetty kauttaaltaan upeilla mosaiikeilla. Lounaan ja leivoskahvien jälkeen olikin aika suunnata kotia kohti, koska matkaan kuluvaa aikaa on vaikea arvioida liikenneruuhkien ja rajatarkastuksen takia.

Viikonloppu Pietarissa oli onnistunut ja jätti kaupungista positiivisen fiiliksen. Pietarissa oli tiettyä vanhan ajan charmia. Ennakkoluuloni ja arkailuni jouti romukoppaan: Vaikka hymyjä ei aina irronnutkaan eikä yhteistä kieltä löytynyt, oli saamamme palvelu poikkeuksetta ystävällistä ja kun kadulla kysyimme vastaantulijalta neuvoa, ohjattiin meidät perille melkein kädestä pitäen. Muutaman kirjaimenkin opin tunnistamaan, jolloin pystyi mätsäämään katukyltin kartalle.

Yksi asia kuitenkin vastasi ennakkokuvitelmiani: Liikennekulttuuri. Vaikka Suomen puolella venäläiset autoilijat nykyisin ajavat säntillisesti sääntöjen mukaan, niin rajan toisella puolella maantiellä nopeudet olivat kovat, turvavälit lyhyet ja ohituskulttuuri uhkarohkeaa. Kaksi-kaistaisella tiellä oli välillä kaksi rekkaa ja kaksi maasturia kaikki rinnakkain. Onneksi piennar oli leveä. Luotto oli kova, että vastaantulija väistää ohitustilanteessa pientareelle. Jonon sijaan autot ajoivat jonkinlaisessa rypälemuodostelmassa.  Myös kaupungissa noupeudet nousivat, vaikkei liikenne viikonloppuna vaikuttanut kaoottiselta. 

Pietariin on ehdottomasti palattava. Ehkä seuraavan kerran kesä-aikaan. Ehkä seuraavan kerran junalla.

 

HeliReissut, VenäjäComment