Joulukuun parhaat

Joulukuussa parasta on tietenkin joulu, sen ennakkofiilistely ja välipäivien joululoma. Mutta jotain muutakin, jouluun liittymätöntä, ilonaihetta kuukauteen mahtui.

  • Marsipaanijoulukalenteri - Jo lokakuussa työmatkalta hankkimani joulukalenteri, jossa on joka päivälle marsipaani-suklaa-herkku on ollut juuri niin hyvä ja iloinen asia kuin odotinkin.
  • Joulumarkkinat - Helsingin Tuomaan markkinat ja saksalaiset joulumarkkinat Hampurissa kuuma juoma käsissä on joulukuun hittejä vuodesta toiseen. 
  • The other F-word - Uusi podcast-tuttavuus puhuu epäonnistumisesta ja siitä kuinka niiden jälkeen jatkaa eteenpäin. 
  • Arrival - Välipäivinä katsottu elokuva avaruusolioiden vierailusta ja niiden kommunikointiin perehtyvästä professorista oli kauniisti kuvattu ja mukavan erilainen kuin alien-elokuvat yleensä ja herätteli ajatuksia kommunikoinnista, kielestä ja sen vaikutuksesta siihen miten maailman ympärillään kokee, muistista ja mielen toiminnasta.
HeliKuukauden parhaatComment
Vuoden 2016 matkat

Vuosi 2016 alkoi lentäen. Vuosi vaihtui jossain, ehkä Atlantin yllä, lennolla Miamista Lontooseen. Tammikuun ensimmäisenä päivänä palasin joulumatkalta Karibialta.

Varsinaisesti ensimmäistä vuoden 2016 matkaa piti odotella maaliskuulle saakka.

Maaliskuussa tein työmatkan Shanghaihin, Kiinaan. Vaikka yleensä panostan työmatkoillakin siihen että on aikaa nähdä jotain paikallista työpaikan lisäksi, niin Kiinassa huomaan panostavani treenaamiseen: Työpäivän jälkeen en lähdekään kaupungille, vaan hotellin kuntosalille. Se auttaa myös jet-lagiin, joka minulle itäänpäin matkatessa on hankalampi.

Huhtikuussa vietin pitkän viikonlopun ystävän luona Zürichissä ja Bernin kantonissa, Sveitsissä. Sveitsissäkin kevätsäät voivat olla mitä vaan: Edellisenä vuonna samaan aikaan oli melkein hellettä, tällä kertaa satai lunta...

Toukokuussa nopea työmatka Hampuriin, Saksaan.

Kesäkuussa seurasi toinen Saksan reissu. Työmatka Leibzigiin mahdollisti myös viikonlopun vieton Berliinissä. Kesäkuulle mahtui myös juhannusmatka Lontooseen, jossa Juhannusta juhlittiin mm. Rihannan konsertissa Wembleyllä ja hienostuneella iltapäiväteellä Palm Courtissa. Ja kuun lopussa vielä työmatka Milanoon.

Heinäkuussa aloitin kesäloman Kreikan matkalla, Paroksella ja Ateenassa.

Seuraava matka koitti syyskuun alussa, kun vietin helteisen viikonlopun tyttöpörukalla Zürichissä juhlien ystävän Babyshowereita. Sen jälkeen vielä pari päivää Milanossa ja seuraavalla viikolla muutama päivä yhtä helteisessä Brysselissä.

Lokakuun alussa matkustin viikonlopuksi Pietariin. Sitten taas pikamatkalle Hampuriin ja kuun lopussa vielä viikoksi työmatkalle Texasiin, jossa sainkin hyvän D-vitamiini-tankkauksen talven varalle sekä todistaa omin silmin miten iso juhla Halloween tuollapäin onkaan.

Vuoden viimeinen matka joulukuun puolivälissä vei vielä kerran työn merkeissä Saksaan, jossa työtehtävien lisäksi ehdin kuin ehdinkin fiilistellä hetken joulutunnelmaa Hampurin joulumarkkinoilla kuumaa karpalopunssia nautiskellen.

Suurin osa vuoden 2016 kohteista oli jo ennestään tuttuja, mutta niistäkin löytyi uutta, kiinnostavaa koettavaa. Kotimaan matkailu jäi vuonna 2016 olemattomaksi, lukuunottamatta vierailuja kotikaupunkiin, josta käsin kesälomalla tuli sentään retkeiltyä Etelä-Karjalassa ja -Savossa.

Vuodelle 2017 matkakalenterissa on jo talviloma Karibialla. Ja suunnitteluasteella viikonloppumatka johonkin Euroopan kaupunkiin siskontytön kanssa kesäkuulle. Työmatkoja lienee tarjolla ensi vuonna suunnilleen saman verran suunnilleen samoihin kohteisiin, ajankohdat vain vaihtelevat. Kotimaan matkailuun yritän panostaa, onhan Suomi mm. kolmantena Lonely Planetin Best in Travel 2017 -listalla, ja toiveissa on myös vähän pidempi loma johonkin kauas marraskuun synkkyyttä pakoon. Sen tarkemmin en vielä ensi vuoden matkoja ole miettinyt.

 

 

 

HeliReissut Comments
Marraskuun parhaat

Marraskuu alkoi shokkitunnelmissa kun talviaikaan siirtymisen lisäksi tuli myös talviset säät lumipyryineen. Mutta tästä toivuttuani pystyin kiinnittämään huomioni myös positiivisiin asioihin kuten nämä:

  • Thinking Fast and Slow - Pitkään lukulistallani pyörinyt Nobel-voittaja Daniel Kahnemanin kirja pääsi vihdoin lukuun ja on todella ajatuksia herättävä, mutta myös viihdyttävä ja yllättävän helppolukuinen.
  • Kanavaranta - Katajanokan makasiineihin Kanavarantaan on avautunut tänä vuonna useampi uusi viehättävä, houkutteleva, tunnelmallinen kahvila/ ravintola/ baari. Olin vieraillut joissakin niistä jo ennen marraskuuta, mutta nyt kävin testaamassa Shelterin ja Skönen. Aiemmin, kesäisissä tunnelmissa, hyväksi koettuja ovat myös Johan&NyströmHoliday ja Le Petit Chaperon Rouge.
Vierailuja Maailmanperintökohteisiin

Viime viikkoina olen lukenut paristakin seuraamastani matkablogista koosteita bloggaajan käymistä UNESCO:n maailmanperintökohteista (Matkalla lähelle tai kauas ja Tie täynnä on tarinoita). Nämä kirjoitukset innostivat minua listaamaan omani, vaikka vähän vierastan omalla kohdallani ajatusta matkailuun liittyvästä "keräilystä". Niin. Niin sanottujen maapisteiden kerääminenhän on melko yleistä, mutta matkailuun liittyviä keräilykohteita ja listoja on monta muutakin, yksi niistä nämä UNESCO:n maailmanperintökohteet.

Matkailijana koen olevani enemmän fiilistelijä ja hengailija enkä suorita aina niitä kuuluisimpiakaan nähtävyyksiä (kröhöm, 10 Pariisissa vietetyn kuukauden jälkeen Louvre on vielä näkemättä...), joten yllätyin, miten monta maailmanperintökohdetta olen kuitenkin jo nähnyt, monesti tietämättä ollenkaan kohteessa ollessani, että kyseessä on maailmanperintökohde. 

Tässä oma listani ryhmiteltynä maittain:

Japani

  • Hiroshiman rauhanmuistomerkki
  • Itsukushima Jinja, Miyajima
  • Muinaisen Kioton monumentit
  • Nikkon pyhäköt ja temppelit

Hollanti

  • Amsterdamin 1600-luvulla rakennettu kanava-alue

Belgia

Bosnia ja Hertzegovina

  • Mostarin vanha kaupunki (ja vanha silta)

Kävin Mostarissa hyvin pian sodan loppumisen jälkeen, keväällä 1997 ja silta oli tuolloin vielä rikki.

Espanja

  • Antoni Gaudin työt, mm. Casa Mila, Park Guell, Sagrada Familia Barcelonassa
  • Toledo
  • Segovia

Madrissa viettämäni kesä onkin muuten esimmäinen kerta kun olen ajatellut maailmanperintökohteiden kiertämistä tavoitteellisesti. Kun toukokuussa saavuin Madridiin työkomennukselle projektia vetämään, ojensi paikallinen operatiivinen johtaja minulle Madridin lähistöllä sijaitsevien maailmanperintäkohteiden esitteen ja sanoi, että hänen tiiminsä suorittaisi tunnollisesti projektiini liittyvät tehtävät, mutta minun tulisi vastavuoroisesti suorittaa viikonloppuisin hänen antamaansa tehtävälistaa, eli kiertää esitteeseen listatut kohteet. Espanjalaiset suorittivat oman osuutensa, mutta minun osuuteni jäi jonkin verran kesken... Vähän nolottaa myöntää, että vierailematta jäivät Madridista käsin niinkin helpot kohteet kuin El Escorialin luostari ja Alcala de Henares.

Italia

  • Dolomiitit
  • Etna
  • Firenzen historiallinen keskusta
  • Pisan Piazza del Duomo
  • Piemonten viinialueet
  • Portovenere ja Cinque Terre
  • Rooman historiallinen keskusta
  • San Gimignanon historiallinen keskusta
  • Santa Maria delle Grazien kirkko ja Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen
  • Sienan historiallinen keskusta
  • Siracusa
  • Venetsia ja sen laguuni
  • Verona

Kreikka

Luxembourg

Ranska

  • Versailles
  • Strasbourg Grand Ile
  • Seinen jokivarsi Pariisissa

Suomi

  • Suomenlinna
  • Vanha Rauma

Sveitsi

  • Bellinzonan kolme linnaa, puolustusmuuri ja maavallit 
  • Bernin vanhakaupunki

Tsekki

  • Prahan vanha keskusta

Vatikaanivaltio

  • Vatikaanin kaupunki

Viro

  • Tallinnan vanha kaupungin historiallinen keskusta

Osa kohteista on hyvin laajoja, enkä ole kaikkiin listaamiini kohteisiin tutustunut kokonaisuutena. Mutu-tuntumalla on siis rajanvetoa tehty tässä. Esimerkiksi Muinaisen Kioton monumentteja on niin monta etten jaksanut/ ehtinyt niitä kaikkia muutamassa päivässä kiertää... Omasta mielestäni kuitenkin tarpeeksi monta. Ja Antoni Gaudin töitäkin on vielä lisää tutustuttavaksi. Muutamia kohteita sen sijaan en ottanut mukaan tähän listaan liian pinnallisen vierailun takia, esim. Pietarin historiallinen keskusta kaipaa vähän perusteellisempaa tutustumista.

En kuitenkaan usko, että jatkossakaan suunnittelen matkojani maailmanperintökohteet "edellä", mutta kyllähän listalla on monen monta kiinnostavaa, upea, must-see -kohdetta, joissa haluan vierailla niin pian kuin mahdollista. Kuten Amalfi-rannikko ja Alberobello Italiassa ja Rio de Janeiro, Brasìlia ja Pantanal Brasiliassa, ihan vain muutaman mainitakseni.

 

HeliReissut Comments
Lokakuun parhaat

Synkkenevässä syksyssä ilahduttivat mm. nämä:

  • Linnanmäen valokarnevaalit - Kirpeässä syyssäässä hämärtyvässä illassa oli mukava tunnelmoida upeasti valaistua huvipuistoa ja ajaa pari kierrosta vuoristoradalla.
  • Pitkät lennot - Lokakuun viimeisellä viikolla työ vei minut Texasiin ja minulle pitkät lennot eivät ole ikävä vaan iloinen asia. Exploras-blogin Mira on osannut kirjoittaa pitkien lentojen iloista minua paremmin.
  • Koripallo-ottelu - Työmatkan päätteeksi kävin katsomassa elämäni ensimmäistä koripallo-ottelua Dallas Mavericks vs. Houston Rockets.
  • Autoilu - Tulen arkielämässäni ihan hyvin toimeen ilman autoa, mutta Texasissa käytössäni oli vuokra-auto ja nautin "omasta" autosta ja sen tuomasta liikkumisvapaudesta täysin sydämin.
Pietari pikaisesti

Olin kuullut Pietarista paljon positiivista. Tiesin kaupungin olevan kaunis ja mielenkiintoista nähtävää kuulemma riittäisi. Pietari matkakohteena kiinnosti, mutta kuitenkin vähän arkailin sinne matkustamista. Ajattelin ettei kaupungista voisi nauttia, jos mukana ei ole venäjän kielen taitoista matkakaveria. Ennakkoluuloissani kuvittelin kaupungin kaoottisen suureksi, pietarilaiset hymyttömiksi ja töykeiksi kielitaidotonta suomalaisturistia kohtaan ja vierailun stressaavaksi kun ei tunne edes paikallisia kirjaimia.

Lokakuun alussa sitten kuitenkin lähdin viikonloppumatkalle Pietariin vanhempieni kanssa. Matkalle lähdin sen verran ex tempore kuin Venäjälle nyt vaan voi lähteä. Edellisessä passissa oli vain pari kuukautta voimassaoloaikaa jäljellä, joten ensin oli uusittava passi ja sitten haettava viisumi. 

Vierailu oli lyhyt, vain kaksi päivää. Matkustimme Pietariin lauantai-aamuna autolla Nuijamaan raja-aseman kautta. Sää oli hyytävän kolea ja taivas pilvien peitossa ja Pietariin päästyämme alkoi myös sataa. Lauantaina kaupungilla kuljeskelu vaihtui siis iltapäivätorkkuihin hotellissa. Illalla ohjelmassa oli Pajatso-ooppera upeassa Mariinski-teatterissa. Esitys oli hienosti toteutettu, esiintyjät taitavia ja puitteet olivat elegantit. Ja liput maksoivat vain pari kymppiä!

Sunnuntaina sää oli edelleen kylmä, mutta kuiva. Suuntasin kävellen Fabergé-museoon, jossa on on yksi maailman laajimmista kokoelmista Fabergé-munia sekä muita Fabergén kultaseppien tekemiä taidonnäytteitä. Aivan hämmästyttäviä luomuksia! Kävin myös Verikirkossa, joka olikin yksi upeimmista kirkoista, mitä olen nähnyt. Tämän uusbysanttilaisen kirkon kirkkosali on peitetty kauttaaltaan upeilla mosaiikeilla. Lounaan ja leivoskahvien jälkeen olikin aika suunnata kotia kohti, koska matkaan kuluvaa aikaa on vaikea arvioida liikenneruuhkien ja rajatarkastuksen takia.

Viikonloppu Pietarissa oli onnistunut ja jätti kaupungista positiivisen fiiliksen. Pietarissa oli tiettyä vanhan ajan charmia. Ennakkoluuloni ja arkailuni jouti romukoppaan: Vaikka hymyjä ei aina irronnutkaan eikä yhteistä kieltä löytynyt, oli saamamme palvelu poikkeuksetta ystävällistä ja kun kadulla kysyimme vastaantulijalta neuvoa, ohjattiin meidät perille melkein kädestä pitäen. Muutaman kirjaimenkin opin tunnistamaan, jolloin pystyi mätsäämään katukyltin kartalle.

Yksi asia kuitenkin vastasi ennakkokuvitelmiani: Liikennekulttuuri. Vaikka Suomen puolella venäläiset autoilijat nykyisin ajavat säntillisesti sääntöjen mukaan, niin rajan toisella puolella maantiellä nopeudet olivat kovat, turvavälit lyhyet ja ohituskulttuuri uhkarohkeaa. Kaksi-kaistaisella tiellä oli välillä kaksi rekkaa ja kaksi maasturia kaikki rinnakkain. Onneksi piennar oli leveä. Luotto oli kova, että vastaantulija väistää ohitustilanteessa pientareelle. Jonon sijaan autot ajoivat jonkinlaisessa rypälemuodostelmassa.  Myös kaupungissa noupeudet nousivat, vaikkei liikenne viikonloppuna vaikuttanut kaoottiselta. 

Pietariin on ehdottomasti palattava. Ehkä seuraavan kerran kesä-aikaan. Ehkä seuraavan kerran junalla.

 

HeliVenäjäComment
Syyskuun parhaat

Syyskuussa ilahdutti: 

  • Pinkit auringonlaskut - Ruokapöytäni ääressä on erinomainen paikka ihailla kun laskeva aurinko värjää pilvihattarat vaalenpunaisiksi ja kultaa vastapäisten talojen katot.
  • Yhden tähden lounas - Työmatkalla Belgiassa tarjoutui tilaisuus lounastaa ravintolassa, joka on saanut yhden Michelin tähden. Palvelu, miljöö ja ruoka olivat kaikki kohdallaan.
  • Kuulaat syyspäivät - Tänä vuonna syyskuun säät olivat sekä lämpötilojen että auringon paisteen määrän suuhteen melko lähellä täydellisiä vuoden aikaan nähden.
HeliKuukauden parhaatComment
Iltaloma Brysselissä

Syyskuun puolivälissä työasiat veivät pariksi päiväksi Brysseliin. En ollut käynytkään kaupungissa sen jälkeen kun reilut neljä vuotta sitten muutin sieltä Helsinkiin.

Brysselissä vastassa oli helleaalto, joten kun työasiat jättivät illat vapaaksi ja hotelli oli mukavasti suosikkialueeni ytimessä, lähellä Place Stéphanieta, pystyi työpäivän jälkeen tavoittamaan lomatunnelman, yhdeksi illaksi kerrallaan. 

Illalla yhdeksältä, kun auringon laskusta oli jo tunti, oli lämpötila vielä 27 astetta, kun kivitalot ja asfaltti hohkasivat koko päivän varastoimaansa auringon lämpöä. Iltaohjelmaksi riitti hyvin kuljeskelu Ixellesin kaduilla, ennen kadunvarsiterassilla nautittua illallista. Jaksan aina vaan ihastella Brysselin vanhoja townhouse-taloja, joukossa on joitakin todellisia art nouveau -helmiä. 

Neljän vuoden tauon jälkeen kaupunki tuntui edelleen tutulta. Yksi asia, mikä oli neljässä vuodessa muuttunut oli kaduilla nykyisin partioivat maastopukuiset sotilaat rynnäkkökivääreineen.  

 

HeliBrysselComment
Pieni Milano-opas

Päivitetty 25.10.2019

Milano on tunnettu tyylin, muodin ja designin pääkaupunkina, mutta silti monet saavat helposti kaupungista ankean ensivaikutelman. Monet käyttävätkin Milanoa vain läpikulkuväylänä suunnatessaan Alpeille, järville tai Ligurian rannikolle.

Itse ihastuin Milanoon ensi silmäyksellä vieraillessani siellä 17-vuotiaana 1990-luvulla ja suhde syveni viettäessäni siellä kesän 2004. Vuonna 2010 opiskelin Milanossa 7 kuukautta ja koko työurani ajan on työmatkoja Milanoon ollut onnekseni muutama per vuosi ja niiden yhteyteen olen pyrkinyt aina järjestämään myös omaa aikaa.

Kyllä, kaupunki on monelta osin likainen, rähjäinen ja kiireinen business-kaupunki, mutta anna Milanolle mahdollisuus. Se on oivallinen kohde viikonloppumatkalle, vaikka sen kauneutta ja charmia, saattaa joutua hieman etsimään. Milano sijaitsee tasongolla eikä kaupungissa itsessään ole maastosta johtuvaa maiseman kauneutta, ei meren tai järven rantaa tai jokea halkomassa kaupunkia. Jäljellä on vain muutama tekokanava vanhasta laajemmasta kanavaverkostosta. Siksi se voi vaikuttaa betoniviidakolta, mutta kirkkaalla säällä kaupunkimaisemien taustana ovat upeat alpit ja kaupungissa on lopulta runsaasti vehreyttä ja upeaa menneenajan arkitehtuuria. 

Finnairin klo 16 lennoilla ehtii Helsingistä perjantaina illalliselle Milanoon, ja kun palaa sunnuntai-illan klo 19 lennolla jää käytännössä koko viikonloppu aikaa rauhallisempaankin tahtiin tutustua kaupunkiin. Vielä parempaa on, jos voi ottaa yhden vapaapäivän ja aikaa on esim.  pidennetty viikonloppu. Tähän listaan olen koonnut muutamat suositukset, mitä tehdä ja nähdä esim. parin päivän vierailulla Milanoon. 

Joukkoliikenne toimii Milanossa tehokkaasti. Metrolinjoja on tällä hetkellä 4 (1,2,3 ja 5, linja 4 vielä rakenteilla, valmistumassa joskus vuonna 2021-23) ja metron lippuporteilla voi muuten maksaa lähimaksukortilla, joten ei ole tarvetta jonotella lippuautomaateille tai lehtikioskille. Maan pinnalla vanhat, hieman rämisevät raitiovaunut liukkaine puupenkkeineen ovat tunnelmallisia.

Koe ja näe

Itsehän matkustan pääasiassa syödäkseni ja kuljeksellakseni kaupungilla vailla varsinaista päämäärää, enkä yleensä suorita nähtävyyksiä kovalla vimmalla, mutta joitakin tärppejä haluan Milanoon matkustavalle vinkata. 

  • Kiipeä Duomon katolle (tai osta kalliimpi lippu ja mene hissillä). Katolla pääsee ihailemaan tämän goottilaisen kirkon patsaita ja koristeluita ja näkymä kaupungin yli on upea.

  • Käy katsomassa Da Vincin Viimeinen ehtoollinen eli Cenacolo Santa Maria delle Grazien kirkossa "livenä". Vaikka olet nähnyt kuvia tästä jo kyllästymiseen asti, on se alkuperäinen silti näkemisen arvoinen. Jos olet ajoissa tai aikataulussasi on joustovaraa, osta liput suoraan VivaTicketsin kautta halvalla (12 eur). Monet tour operatorit ostavat lippuja ison nipun eteenpäin myytäväksi ja heidän kautta saa lippuja lyhyemmällä varoitusajalla, mutta moninkertaiseen hintaan.

  • Poikkea ohikulkiessasi sisään San Maurizio al Monastero Maggiore -kirkkoon (lähellä Viimeistä ehtoollista!). 1500-luvulla rakennettu kirkko oli ennen osa nunnaluostaria ja täynnä upeita maalauksia.

  • Toinen ohikulkumatkalla poikkeamisen arvoinen pikkukirkko on Santa Maria presso San Satiro via Torinon sivukadulla. Alttariosassa Bramanten maalaus luo hienon optisen efektin.

  • Cimiterio Monumentale. Hautausmaa turistinähtävyytenä voi vaikuttaa kummalliselta, mutta nämä hautakammiot ja muistomerkit ovat niin hienoja, että hautausmaa on pienen kävelykierroksen arvoinen.

  • Museo del Novecento. Vastikään restauroitu rakennus Piazza Duomon laidalla on jo itsessään hieno, mutta sen näyttely myös katsomisen arvoinen. Myös Fondazione Pradan vaihtuvat taidenäyttelyt ja Kulttuurienmuseo Mudec ovat kiinnostavia kohteita.

  • Jos olet kaupungissa kuukauden viimeisenä sunnuntaina suuntaa Naviglio Granden Antiikkimarkkinoille

  • Kurkistele porttikongeista pihoille aina kun mahdollista, sisäpihoilta voi löytyä keitaita.

  • Juo cappuccinosi tai espressosi kahvilan baaritiskillä. Ei vain siksi että se on halvempaa, mutta myös siksi että siinä voit havainnoida baristan ammattimaisia otteita ja kanssakäymistä (vakkari)asiakkaiden kanssa.

  • Quadrilatero della moda. Kaikki kalliit merkit ovat täällä ja designer-brändien lippulaiva myymälät ovat nähtävyyksiä ennemmin kuin tavallisen turistin ostospaikkoja. Mielestäni ehdottomasti näkemisen arvoinen alue, sillä muodistahan Milano on nimenomaan tunnettu.

  • Sitten kun jalat ovat väsyneet kaupungilla kiertelystä, voi hakeutua rentoutumaan maineikkaan, Alpeilta alkunsa saaneen QC Terme -kylpyläketjun Milanon eteläosissa sijaitsevaan toimipisteeseen.

Majapaikan etsin yleensä ihan ydinkeskustan sijaan messukeskuksen läheisyydestä, alueilta Fiera, De Angeli, Wagner, jotka ovat miellyttäviä kävellä ja kätevien yhteyksien päässä keskustasta. Flaneeraukseen sopivia alueita ovat edellä mainittujen lisäksi Brera ja Porta Nuova sekä Ticinese (eli Naviglien seutu). Toki myös ydinkeskusta Duomon ja Castello Sforzescon välillä on turistilaumoista huolimatta näkemisen arvoinen.

Ostokset

Muotia on helppo tuoda Milanosta matkatuliaisina niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Myös huonekaluja ja muuta kodin designia on kaupungissa hienot valikoimat, mutta niiden kotiin tuominen voi olla haastavampaa. 

Mukavia shoppailu-alueita ovat:

  • Corso Vercelli. Aloita Wagnerin metroasemalta ja kävelle Duomolle päin. Matkan varrella hyvä valikoima putiikkeja ja kun katu muuttuu Vercellistä Magentaksi on reitillä sekä Viimeinen ehtoollinen että San Maurizio al Monastero Maggiore –kirkko. Ja pysähdy Biffiin kahville!

  • Corso Vittorio Emmanuele ja Galleria Vittorio Emmanuele Duomon kupeessa on kompakti ostoskeskittymä, mutta erityisesti viikonloppuna super-ruuhkainen!

  • Jos aikaa on enemmän ja olet himoshoppaja, voi päiväretki Serravallen outlet-kylään olla myös houkutteleva. Outleteja on Milanon ympäristössä muitakin, mutta Serravalle mielestäni paras.

  • Via Torino ja Corso Buenos Aires tarjoavat myös monipuolisen valikoiman edullisia ja keskihintaisia ketjuliikkeitä.

  • Via Torinolta kannattaa poikeata Milanon vanhimmille kujille, jotka tunnetaan nimellä 5 vie (5 tietä), joilta löytyy yksilöllisempiä putiikkeja sekä viehättäviä kahviloita ja ravintoloita sekä taidegallerioita. Esimerkkeinä esim. huolellisesti kuratoitu vintageliike The Cloister, sympaattinen B Café sekä persoonallinen vaatekauppa Wait and See. Alue on inspiroinut myös 5 Vie Art + Design -yhteisön, jonka verkkopalveluun on listattu kiinnostavia palveluja näitä viittä katua laajemminkin.

Jos mahdollista matkusta Milanoon alennusmyyntien aikaan! Alennusmyynnit alkavat Milanossa loppiaisena ja heinäkuun alussa ja saavat jatkua 30-60 päivää. Näistä päivistä pidetään kiinni. Pari-kolme viikkoa alennusten alkamisen jälkeen voi tehdä todella hyviä löytöjä: -70% tai -80% alennuksella myös designer-klassikoita.  

Syö ja juo

Ruoka ja juoma on aina olennainen osa matkojani ja vielä enemmän kun ollaan Italiassa. Milanossa lounaat ovat tavallisesti hieman kevyempiä ja paikalliset aloittelevat illallisen klo 20:30-21 maissa. Myös brunssit ovat löytäneet tiensä milanolaisten viikonloppuihin.

Vaikka Milanossakin noudatetaan perinteisiä italialaisia ruoka-aikoja, on Milanossa helppo löytää myös ruokapaikkoja, jotka ovat auki koko päivän. Suurin osa varsinaisista ravintoloista sulkee ovensa lounas- ja illallisaikojen välissä ja illallisaika alkaa tyypillisesti vasta kello 20, mikä on hyvä huomioida lounaan ja välipalojen aikatauluttamisessa, ettei nälkäkiukku iske ennen illallista.

Ainakin yhtenä iltana Milanossa kannattaa kokeilla Aperitivoa eli mennä iltapäivän päätteeksi drinkille, jonka seuraksi saa melkein mistä tahansa baarista pientä purtavaa. 

Suosittuja Aperitivo-alueita ovat NavigliArco della Pace sekä Corso Garibaldi, mutta suupaloja on tarjolla oikeastaan kaikissa alkoholia tarjoavissa baareissa. Joissakin saat drinkin kaveriksi kipollisen pähkinöitä ja oliiveja, toisissa taas voit lastata lautasen täyteen sormiruokaa seisovasta pöydästä ja santsata niin monta kertaa kuin haluat. Tässä pari vinkkiä: 

  • Kun haluat nauttia aperitivosi upeiden näköalojen äärellä, on yksi hyvä vaihtoehto Terrazza Triennale.

  • Kun haluat aperitivon toimittavan myös illallisen virkaa (a.k.a. apericena): il Barcone –ravintolalaiva Naviglio Pavesen alkupäässä, oli opiskeluaikojen suosikki sijaintinsa ja hintojensa ansiosta ja joka vaikuttaa edelleen suositulta.

Kun haluat syödä kunnon illallista suupalojen sijaan, ovat tämän hetken suosikkini nämä: 

  • Carminio, Via del Carminella Brerassa. Resepteissä on vaikutteita sekä välimeren etelä- että pohjoispuolelta ja raaka-aineet tulevat pieniltä, tarkkaanvalituilta tiloilta (kuulemma).

  • Erba Brusca, Alzaia Naviglio Pavesella hieman kaupungin laitamilla (mene autolla tai taksilla). Osa raaka-aineista kasvatetaan ravintolan takapihalla. Yllätysmenu ollut aina hyvä kokemus. Myös sunnuntai-brunssi täällä voisi olla kokeilemisen arvoinen.

  • Casa Lucia, Via Ravizzalla, lähellä messukeskusta. Listalla yksinkertaisen herkullisia klassikkoannoksia, kuten spagettia tomaattikastilleella, juuri sopivan al dente.

Lisää vinkkejä voit kurkata myös Google mapsin muistilistastani, jonne tallennan sekä itse jo kokeilemiani ja hyväksi havaitsemia osoitteita, että internetissä ja instagramissa surffaillessani vastaan tulleita kiinnostavalta vaikuttavia paikkoja, seuraavaa matkaa varten kokeiltavaksi.

HeliMilano, Italia, Opas Comments
Hetkiä Paroksella

Syyskuun mukana syksy on oikeasti täällä eikä kesää voi venyttää enää puhumalla loppukesästä tai syys-kesästä. Vaikka aurinko paistaisikin, on valo jos selvästi syksyinen. Ja illat sen kun pimenee. Loman loppumisestakin on jo yli kuukausi. Ehkä siksi huomaan palaavani katselemaan heinäkuisen Kreikan matkan kuvia ja tätä Paroksen tunnelmista koostamaani videota.

Music: Heartstrings by Dave Depper (http://www.needledrop.co/artists/dave-depper/)

HeliVideo, Kreikka Comments