Töissä matkalla

Kesäkuinen Sisilian matka jäi kesän ainoaksi ulkomaan lomaksi. Kesän toinen kahden viikon loma kului Suomessa ja oli ajoitettu täydellisesti heinäkuun loppuun, kun kaikkien aikojen helleaalto helli Suomea. 

Yksi syy loman viettoon Suomessa oli se, että elokuussa oli tiedossa runsaasti matkailua työn merkeissä. Olen aina toivonut työtä, jossa pääsee reissaamaan ulkomaille ja tykkään siitä edelleen. Tässä viime aikoina kyllä on välillä ajatuksissa vilahtanut sellainenkin ajatus, että "Be careful what you wish for!", kun kuukauden ajalle pärähti 22 matkustuspäivää kolmessa eri maassa. Vaikka reissut ovat myös tärkeitä töiden kannalta, vaatii taitoa ja tottumusta, ettei hommat ihan leviä käsistä, kun normaali toimistorutiini rikkoutuu. Tässä minulla on selkeästi vielä parannettavaa!

Düsseldorfin lentokentällä

Ensimmäinen matka suuntautui Dallasiin, Texasiin ja se oli antoisa sekä työn että huvin puolesta. Koska matka kesti yhteensä 12 päivää, mahtui matkaan myös turismia. En ole kovin museioissa kiertävää tyyppiä, mutta viikonloppuna kävin Dallasissa JFK:n murhapaikalla, tunnustelemassa tunnelmia Highland Parkin hienostoalueen ostoskylässä sekä hipsterimmällä Bishop Arts District -alueella Oak Cliffin kaupunginosassa.

Työpäivien jälkeen iltaisin hotellin ja toimiston lähistöllä riitti ostoskeskuksia ameriikan malliin. Auto kuului olennaisena osana elämäntyyliin ja kostea 40-asteen helle oli ajoittain liikaa jopa minulle.

Bishop Street, Dallas / Boulevardier

Paluumatkalla Texasista pysähdyin yhdeksi yöksi New Yorkiin fiilistelemään. Yövyin Midtownilla hyvän hinta-laatusuhteen Pod39 -hotellissa ja ohjelmaan mahtui illallinen West Villagessa ja lauantai-brunssi NoHossa.

Eat well, travel often  - sehän on minun mottoni!

Pod39 / The Smile, NYC / NYC Subway

Heti Ameriikasta palattuani, vuorokauden pysähdyksen jälkeen, lennähdin viikoksi Milanoon. Sää antoi parastaan ja  aikaerorasituksesta huolimatta järjestin itselleni tilaisuuksia nauttia entisestä kotikaupungista työvelvoitteiden jälkeen.

Uusi ihana ravintolatuttavuuskin löytyi, entisten kotikulmien lähellä: Erba Brusca, ravintola Naviglio Pavesen laidalla, jonka takapihalla on pieni puutarha, josta osa ravintolan raaka-aineista noudetaan. Itse kävin illallisella, mutta myös sunnuntaibrunssi täällä olisi varmasti mainio! 

Porta Garibaldi, Milano / 10 Corso Como

Italian jälkeen olin kokonaisen viikon kotona ja sitten vuorossa oli reissu Saksaan Düsseldorfin kupeeseen. Tähän matkaan ei juuri huvia mahtunut, mutta työn puolesta matka oli onnistunut ja muistutti mukavasti työni parhaista puolista.

HeliMilano, USAComment