Kesän saldo

Elokuun viimeisenä päivänä täytyy viimeistään luopua kesästä ja astua syksyyn. Toukokuussa listasin could do -listalle asioita, joita kesä-Helsingissä olisi kiva tehdä. Kuinkas sitten kävinkään?

Mitä tuli tehtyä?

  • Aamu-uinti Altaalla tai Stadikalla - CHECK!

Altaalla elokuussa, ei ihan niin aikaisin kuin listaa rustatessa ehkä ajattelin, mutta kuitenkin ennen puoltapäivää.

  • Retki Vartiosaareen yhteysveneellä - CHECK!

Heinäkuun viimeisenä ja kesäisen lämpimänä sunnuntaina siskon ja hänen tyttöjensä kanssa luontoretkellä. Samalla tuli tsekkattua Vuosaaren Aurinkoranta.

  • After work -drinkit terassilla Helsingin kattojen yllä - CHECK!

Tästähän muodostui ihan projekti heinäkuulle ja kokemukset ansaitsivat ihan oman postauksen. After work -drinkkejä tuli nautittua yläilmoissa Bar Conin ja Tornin terasseilla (sekä useammissa maantasalla olevissa baareissa ja teraseilla).

  • Saunailta jossakin Helsingin julkisessa saunassa - CHECK!

Tästä huolehti esimieheni kun järjesti toukokuisen tiimipäivän pääteeksi saunaillan Löylyyn. Vaikka sää oli aika harmaa ja kolea, uskalsi moni silti pulahtaa hyytävään 

  • Arkipäivän aamupala torilla - CHECK!

Toriksi valikoitui Fredan-tori ja Lätty-kahvila. Letun sijaan valikoin aamupalaksi pitkään haudutetun kaurapuuron mustikoiden kanssa.

Mitä jäi tekemättä eli siirtyy ensi kesälle?

  • Työpäivän lounas ulkoilmassa
  • Puisto-jooga
  • Jo perinteeksi muodostunut pizzapyöräily Fornitalyyn Jollakseen
  • Ilta ulkoilmaelokuvateatterissa
  • Eväsretki Kallvikin niemen uimarannalle

Saldoksi tulee siis 5/10. Siihen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, kun kesä ei ollut ihan odotusten mukainen niin säiden kuin muunkaan elämän osalta. 

Edellä mainittujen toteutuneiden elämysten lisäksi mieleen jää kuitenkin hyviä kesämuistoja Helsingistä ja sen lähistöltä myös listan ulkopuolelta, mm.:

  • Sateinen, mutta lämmin ilta Tuusulan Krapilla kesäteatterissa
  • Iloinen syntymäpäivä, joka päättyi Groteskin terassille ystävien seurassa
  • Arki-illan ajelu Espoossa tutustuen eksoottisiin asuinalueisiin kuten Perusmäki ja Kauklahti ja matkan varrella testattiin myös Bembölen kahvitupa, rapsuteltiin lampaita Glimsin talomuseolla ja syötiin iltapalaa Nokkalan Majakalla

Ja kertyihän kesämuistoja tietysti myös muilta seuduilta, esim. Barcelonasta, Pohjois-Italiasta ja Etelä-Karjalasta. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa.

HeliHelsinkiComment