Posts tagged Marokko
Marrakechin puutarhat

Marraskuisen Marokon matkani päätteksi, Atlas-vuorten, Saharan ja Asilahin seikkailujen jälkeen, olin varannut 5 päivää aikaa tutustua Marrakechiin.

Kiehtovimpia nähtävyyksiä Marrakechissä olivat puutarhat, jotka perinteisen marokkolaisen rakennusperinteen mukaisesti sijaitsevat tyypillisesti kadulla kulkijoiden katseilta suojissa muurien takana ja ne ovat alunperin olleet yksityisiä. Onneksi nyt niitä on avattu turistien nähtäväksi. Kuuluisin puutarhoista lienee Yves Saint Laurentin pelastama Jardin Majorelle uuden kaupungin puolella. Muita tutustumisen arvoisia kohteita ovat vanhat palatsit El Badi ja Bahia sekä souk-basaarikujien sydämessä sijaitseva Secret Garden.

Rehevät, keidasmaiset yksityiset puutarhat eivät oleet vain hallitsijoiden palatsien ominaisuus, vaan tärkeä osa myös yksityisiä koteja. Perinteinen rakennustyyppi Riad onkin ulospäin vaatimattoman näköinen ja suojattu talo, joka kätkee sisäänsä avoimen keskuspuutarhan. Nykyisin näitä rakennuksia on muutettu paljon hotelleiksi ja majataloiksi ja Marrakechissa myös trendikkäiksi ravintoloiksi.

Olennainen osa arabialaisen rakennuskulttuurin puutarhaa on vesielementti, joka usein tarkoittaa joko suihkulähdettä tai, erityisesti riadeissa, uima-allasta. Kasvillisuus on vehreää ja rakenteissa on käytetty paljon värikkäitä mosaiikkilaattoja ja koristeellisia metallielementtejä ja seinissä, katoissa, ovissa ja ikkunanpielissä on usein taidokkaita kohokuvioita.

Turisteja näissä vierailemissani puutarhoissa oli ruuhkaksi asti, mutta silti niissä vallitsi rauhoittava, harmoonien tunnelma.

Majapaikakseni Marrakechissa halusin ehdottomasti perinteisen riadin. Ja matkani viimeisinä päivinä halusin myös hieman ylellisyyttä, joten olin valinnut Riad Olema & Spa -hotellin, joka osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi. Henkilökunta oli kohteliasta ja avuliasta, mukaanlukien suloinen Mia-kissa, ja sai vierailijan tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Sisusuksessa oli suosittu raikkaita mutta maanläheisiä sävyjä ja pienillä yksityiskohdilla saatu todella kaunis, toimiva ja kodikas ympäristö. Lämpimiä säitä varten myös kattoterassi oli varustettu kutsuvaksi oleskelealueeksi.

Sijainti myös oli erinomainen medinassa Bab Doukkalan ostoskadun varrella, mutta kuitenkin mukavan kävelymatkan päässä ruuhkaisemmasta alueesta Jemaa el-Fna -aukion ja souk-basaarikatujen ympärillä. Bab Doukkalassa ostoksia tekivät pääasiassa paikalliset. Tarjolla oli eläviä kanoja, teurastettuja sikoja, leivoksia, väärennettyjä merkkiverkkareita ja väliin mahtui moottoripyöräkorjaamoja ja puusepän verstaita. Ilmassa sekoittui vahva mausteiden tuoksu, grillattavan lihan aromit ja mopojen pakokaasujen käry. Ohitse suhasi mopoja, polkupyöriä, kärryjä vetäviä aaseja ja jaloissa juoksenteli pieniä kissoja. Äänimaailmaan kuului läheisen moskeijan rukouskutsu, ystäväporukoiden keskenäinen nauru, kauppiaiden huudot ja autojen ja mopojen pärinä.

Ja sitten kulman takana, pienellä kujalla jykevän oven takana oli Riad Olema, jonne kadun hälinä ei kantautunut. Henkilökunta otti vastaan lempeästi, taustalla solisi pieni suihkulähde ja yhteisessä olohuoneessa oli kutsuva takkatuli jonka viereen oli mukava istuutua lukemaan ja juomaan minttuteetä. Marrakechissa viettämäni päivät päätinkin ottaa rauhallisesti ja kaupunkiin tutustumisen lisäksi vietin aikaa ihan vain hotellissa rentoutuen ja nautiskellen.

HeliMarokkoComment
Asilahin valkoinen medina

Saavuin Asilahiin yöjunan kyydissä klo 5:15 aamuyöllä. Auringon nousuun oli vielä monta tuntia eikä taksit, bussit tai mitkään muutkaan kulkuneuvot vielä siihen aikaan kulkeneet keskustan ulkopuolella sijaitsevan aseman ja vanhan kaupungin välillä. Asemarakennus oli onneksi auki ja siellä lipunmyyjä ja vartija työvuoroissaan sekä 3 kissaa. Istuin asemahalliin odottelemaan ja kaivoin repustani kirjan. Olin onneksi onnistunut nukkumaan muutaman tunnin junassa, makuuvaunun yläpedissä, 9-tuntisen matkan aikana Marrakechistä.

Kahdeksan maissa päivä alkoi valkenemaan ja myös asemalla alkoi olla enemmän elämää kun yhdeksän maissa lähtevän seuraavan junan matkustajat alkoivat saapumaan asemalle ja asemakahvilakin aukesi. Myös takseja suhasi aseman eteen ja minä rohkaistuin kyselemään kyytiä keskustaan. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta saimme kuljettajan kanssa sovittua hinnan (20 dirhamnia, eli 2 euroa) ja hän vei minut vanhan kaupungin eli medinan portille. Asilahin medinaan ei autolla ole asiaa.

Medinan kadut olivat vielä tyhjiä, kaikki kaupat, kioskit ja kuppilat kello kahdeksalta vielä kiinni. Ilman karttaa lähdin kuljeskelemaan sokkeloisille kaduille, kantaen matkakassia selässä ja reppua vatsan päällä, ja kyselin ystävällisen näköisiltä vastaantulijoilta neuvoja hotelliini. Yhdessä kulmauksessa ohitin perinteiseen kaapuun sonnustautunut miehen, joka kohta huutelikin perääni kysyen, mitä etsin ja voisiko hän auttaa. Tässä vaiheessa muistin kaikki internetistä lukemani kokeneempien matkailijoiden varoitukset avuntarjoajista, jotka sitten kiristävät matkailijalta rahaa avustaan. Mies ehkä aavisti epäilykseni ja osoitti kaulassaan roikkuvaa nimikorttia. “Olen medinan vartija, minuun voit luottaa” hän sanoi ranskaksi. Ei minulla siinä tilanteessa ollut parempaakaan vaihtoehtoa löytää hotelliani medinan sokkeloista, joten nyökkäsin, kerroin hotellini nimen ja lähdin seuraamaan miestä. Riad Aicha löytyikin ihan muutaman mutkan takaa. Muutaman kolikon mies toki olisi ansainnutkin, mutta minulla ei niitä ollut sillä hetkellä antaa eikä hän jäänyt niitä odottamaan. Vaihdettuaan tuttavallisen tervehdyksen oven avanneen Riadin unenpöpperöisen henkilökunnan kanssa medinan vartija poistui. Pienten aamupäivä torkkujen jälkeen lähdin tutustumaan medinaan.

Asilah on kalastaja- ja lomakaupunki Atlantin rannalla, noin 50 km Tangierista etelään. Asilahin historia ulottuu jopa 3600 vuoden taakse ja sen linnoitusmainen vanhakaupunki, medina, on peräisin 1500-luvulta portugalilaisten valtakaudelta. Medina on autoton kapeiden kujien sokkelo, jonka talot on maalattu valkoisiksi ja niiden ovet ja ikkunaluukut tyypillisesti sinisiksi tai vihreiksi. Vanhoja taloja on selvästi kunnostettu tunnollisesti ja ilmeisesti suuri osa medinan taloista on nykyisin ulkomailla asuvien marokkolaisten loma-asuntoina. Kaupungissa on jotain samaa tunnelmaa kuin Parikiassa, Paroksen saarella Kreikassa.

Heti medinan ulkopuolla on pieni hiekkaranta ja kalasataman toisella puolella isompi biitsi. Marraskuussa medina oli rauhallinen, mutta on helppo kuvitella sen kuhisevan turisteja kuumempina kuukausina. Kaupunki on tunnettu myös taiteilijoiden kaupunkina ja siellä järjestetäänkin joka kesä taidefestivaali, joilloin mukaan kutsutut taiteilijat maalaavat medinan valkoisille seinille uusia muraaleja.

Vietin Asilahissa kaksi päivää, kuljeskellen medinan kujilla, kalasataman aallonmurtajalla ja rannalla, nautiskellen kaupungin uneliaasta tunnelmasta, lukemalla hotellini kattoterassilla. Asilah on soma, vierailun arvoinen kaupunki, mutta kiireisemmälle matkaajalle yksi päivä, tai vain päiväretki, siellä lienee tarpeeksi.

Lauantaina päätin hankkia eväitä seuraavan päivän 9-tuntista paluumatkaa varten. Leivoskaupasta sain osoittelemalla, nyökkäilemällä ja hymyilemällä ostettua haluamani leivokset, mistä rohkaistuneena pysähdyin kadulla mopon peräkärrystä mandariineja myyvän pojan eteen. Kymmenen mandariinia voisi olla sopiva määrä, ajattelin. Nyökkäsin mandariineja päin ja sanoin “dix” vahvistaen viestiäni nostamalla kaikki 10 sormeani pystyyn. Poika ojensi minulle muovipussin ja elehtien kehotti minua valitsemaan hedelmät itse. Valikoin huolellisesti 10 hedelmää, joissa oli kauniisti lehdet kiinni. Ojensin pussin pojalle, joka pudisti päätään ja kehotti minua ottamaan lisää. Ojensin pussia tomerammin pojalle ja sanoin “dix”. Poika otti pussin hämmentyneenä vastaan, punnitsi sen ja alkoi lappaa pussiin lisää hedelmiä. Tässä vaiheessa hoksasin, että poika ajatteli minun halunneen hedelmiä 10 dirhamin arvosta ja päätin katsoa kuinka paljon niitä pussiin sillä rahalla (siis 1 eurolla) päätyy. Lopulta poika ojensi minulle pussin, jossa oli ainakin 30 mandariinia ja minä ojensin hänelle kolikon. Se määrä mandariineja oli minulle liikaa, joten seuraavana päivänä junassa tarjosin niitä kaikille kanssamatkustajille, jotka istuivat kanssani samoissa hyteissä.

HeliMarokko Comments
Road trip Saharaan

Saharasta ensimmäisenä tulee mieleen hiekkadyynit, mutta Aztat Trekin 4-päiväisellä Express Atlas Mountains & Desert  Combined Trip -retkellä sain huomata, että Sahara on paljon muutakin. Retki koostuu siis yhden päivän vaelluksesta Atlas-vuorilla ja kolmipäiväisestä road tripistä Saharaan. Ja retken nimessä ei suinkaan turhaan lue Express, sillä aika paljon etäisyyttä ehdittiin kattaa niiden kolmen päivän aikana.

Road trip alkoi Imlilin kylästä, josta matkaan lähdettiin heti aamupalan jälkeen, eli ennen yhdeksää ja suunnattiin Tichka-solan kautta serpentiinimäisiä teitä vuorten yli Saharaa kohti. Ensimmäisen päivän tärkein tutustumiskohde oli Ait Ben Haddoun savitiilistä rakennettu linnoituskylä, joka on listattu UNESCO maailmanperintökohteeksi ja on suosittu elokuvien kuvauspaikka. Mm. Babel, Gladiattori, Muumio ja 007 Vaaran vyöhykkeellä on osittain kuvattu täällä. Linnoituksessa asuu edelleen 4 perhettä.

Auringonlaskun aikaan saavuimme Dadesiin, jossa majoituimme Dar Essayah -majataloon jyrkänteen laidalle. Majatalossa oli monia erikokoisia ryhmiä samantyyppisellä retkellä.

Maisemat ensimmäisen päivän aikana, vuorten ylityksen jälkeen olivat kivikkoista tasankoa.

Road tripin toisena päivänä ajettiin katsomaan Dades -kanjonia, jonka kuvauksellisen kiharainen tie on kuulemma monen automainoksen kuvauspaikka. Päivän toinen kohde oli kalliokiipeilijöiden suosima Todra -kanjani, joka ei valitettavasti ainakaan minun silmissäni vetänyt vertoja aamulla näkemälleni Dadesin kanjonille. Sen sijaan auton ikkunan takana vilistäneet Todran palmukot olivat kauniita ja kuvauksellisia, joten mikään turha kohde se ei suinkaan ollut. Todrassa olisi kuulemma myös erittäin taidokkaita Berberi-mattojen tekijöitä. Näitä minulle ei kuitenkaan esitelty, sillä olin edellisenä päivänä vähän harmitellen selittänyt kuljettajalleni, että shoppailut pitää minun matkalla jättää minimiin, koska lentolipuuni kuuluu vain käsimatkatavarat. Niinpä hän napakasti sanoi minulle Todraan saapuessamme, että “Today we are not here for the rugs, we are here only for the pictures”. Arvostin.

Toisenakin päivänä maantie halkoi pitkiä pätkiä kivikkoista aavikkoa. Siellä täällä kaukaisuudessa häämötti vuohilaumoja ja nomadi-telttoja. Poikkesimme kurkistamaan keskellä aavikkoa olevaa nomadeja palvelevaa kaivoa sekä tutustumaan vanhoihin kastelutunneleihin, joiden avulla entisaikaan vettä on johdettu keitaille.

Sää aavikolla oli hieman sateinen ja viileä. Sateita oli jatkunut jo jonkin aikaa ja hieman jännitystä aiheuttivatkin tielle tulvivat joet, jotka meinasivat hidastaa matkaamme dyyneille.

Toisen päivän iltapäivällä saavuimme vihdoin dyynien laidalle Merzougaan, jossa liityin osaksi monesta pienestä retkiporukasta ja yhdestä isommasta espanjalaisryhmästä koostuvaa kamelikaravaania. Ratsastimme kamelien keikkuvalla kyydillä aurinkolaskuun ja vietimme iltaa keskellä dyynejä telttaleirillä.

Yö oli jäätävän kylmä. Muutamilla muilla matkailijoilla olikin omat makuupussit mukana, mikä varmasti paransi unenlaatua. Periaattessa makuupussia ei tarvitse, vaan teltoissa on ihan oikeat sängyt, lakanat ja villapeitot, mutta talvikuukausina suosittelen kyllä varaamaan yöksi villaa ylle.

Herätys dyyneillä oli klo 6:30 ja valmiin paluumatkalle piti olla klo 7. Lähdimme liikkeelle pimeässä, upean tähtitaivaan alla ja pikkuhiljaa horisontti takanamme alkoi vaalenemaan. Noin puolen tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme ihailemaan kun aurinko vihdoin nousi dyynien takaa värjäten koko maiseman kultaiseksi.

Sitten oppaamme jo hoputtivatkin meitä jatkamaan matkaa, sillä suurimmalla osalla oli edessään pitkä paluumatka Marrakechiin.

Pikaisen suihkun ja aamupalan jälkeen olikin sitten jo kiire. Matkaohjelmassa luki alustava saapumisaika Marrakechiin 17-18, joten olin ajatellut että Marrakechista klo 19 lähtevä juna olisi turvallinen vaihtoehto. Marokon päätös olla siirtymättä talviaikaan teki tästä aikataulusta kuitenkin todella tiukan - tai oikeastaan mahdottoman- koska auringonnousua dyyneillä oli sen verran hieno elämys, ettei sitä olisi voinut jättää välistä, joten matkaan päästiin tuntia “normaalia” myöhemmin. Ja matka Marrakechiin on helposti 10 tuntia, ilman mitään sääolojen tms. tuomia yllätyksiäkin. Ja Marraskuussa voi vuoristossa sataa lunta, minkä takia solat saattavat yllättäen olla kiinni. Asiakaspalveluhenkinen kuljettajani teki kuitenkin kaikkensa, että ehtisin suunnittelemaani junaan ja ajoi ihan minimaalisilla tauoilla 9,5 tuntia putkeen. Lounaskin korvattiin repustani löytyneillä energiapatukoilla. Saavuimme Marrakechin rautatieasemalle klo 18:45 - just in time että ehdin junaan.

Koko 4-päiväinen tour (siis vaellus vuorilla ja 3-päivän road trip) oli mielestäni tosi onnistunut ja hyvin järjestelty. Kuljettaja oli luotettava, auto mukava, majapaikat miellyttäviä ja ruokailutkin hyviä. Nettisivujen matkakuvaus on tosin näin jälkikäteen luettuna aika kunnianhimoinen enkä tiedä miten esim. Ouarzazaten filmistudioille olisi ehtinyt tutustumaan tai Dadesissa majatalolle saapumisen jälkeen vielä johonkin vaeltamaan kun perille tultiin auringon laskun aikaan. Ja viimeisenä päivänä ei todellakaan pidetty yhtään valokuvaustaukoa paluumatkalla Marrakechiinh - ainoastaan pakolliset “tekniset” tauot. Onneksi en näitä matkakuvauksen yksityiskohtia muistanut siellä tien päällä, olisin muuten saattanut ihmetellä. Olin oikein tyytyväinen tourin antiin ja niihin kohteisiin joita ehdin näkemään.

HeliMarokko Comments
Päivävaellus Atlas-vuorilla

Marraskuinen Marokon matkani alkoi aktiivisesti neljän päivän kiertomatkalla Atlas-vuorille ja Saharaan, ihan hiekkadyyneille asti. Matkanjärjestäjänä Aztat Treks, jota oli paljon eripuolilla internetiä kehuttu. Alkujaan Atlas-vuorten Imlilissä vaellusretkien järjestäjänä aloittanut firma järjestää nykyisin vaellusten lisäksi kattavasti excursioita ympäri Marokkoa.

Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli päivävaellus vuorilla, jonne ajomatka kesti noin 1,5 tuntia Marrakechista.

Kuljettajani jätti minut noin 1600 metrin korkeudessa sijaitsevan Aguersioualin kylän liepeille, josta vaellukseni paikallisen oppaan kanssa alkoi kivikkoista ja soraista vuorenrinnettä pitkin 2200 metrin korkeudessa olevaan solaan, josta hieman tasaisempaa polkua pitkin seuraavaan laaksoon.

Laakson pohjalla valitettavasti joen ylitys ei onnistunutkaan lisääntyneen veden takia ja jouduimme etenemään reitillä joka soveltui mielestäni paremmin vuohille kuin ihmisille. Näillä vuorilla ikänsä kulkenut opas tietenkin hyppeli menemään yhtä ketterästi kuin vuohet ja välillä joutui vetämään minut perässään kivenlohkareiden yli. Puoli välissä matkaa pysähdyimme syömään piknik-lounaan joen yläpuolella olevalle kalliolle.

Laakson jälkeen edessä oli vielä toinen nousu 2700 metriin Tizi n Tamatert -solaan ja sieltä laskeutuminen Imlilin kylään, jossa seuraava yöpaikkani sijaitsisi. Viimeinen pätkä kulki oikopolkuja pienten kylien läpi, pieniä kujia pitkin. Siellä täällä juoksenteli kilejä, kanoja ja kissanpentuja.

Vaellus oli paljon rankempi kuin olin etukäteen ajatellut, ehkä osittain korkeuden takia (mutta pääasiassa siksi että aerobinen kuntoni on surkea), ja puuskutinkin epätoivoisesti jo puoli tuntia lähdön jälkeen. Oppaani kyllä mainitsi muista, helpommista vaihtoehdoista, huomattuaan tuskani, mutta suostutteli minut lopulta pysymään alkuperäisellä reitillä. Onneksi, sillä maisemat olivat upeat. Ne vaihtelivat karun kivisistä vuorista upeissa ruskan sävyissä loistaviin laaksoihin. Taustalla häämötti Atlas-vuorten korkein huippu, luminen Toubkal-vuori. Matkan varrella polulla vastaan tuli muuleja isäntineen ja vapaana vaeltelevia vuohia näkyi siellä täällä vuoren rinteillä.

Puhelimen askelmittarin mukaan käveltyjä kilometrejä kertyi noin 15 km ja noustujen kerrosten laskuri näytti illalla 208 kerrosta. Hengähdystaukoja pidettiin tämän tästä ja oppaani onneksi kantoi minunkin reppuni ainakin puolet matkasta.

Sään suhteen kävi hyvä tuuri, sillä vaelluspäivänäni oli puolipilvistä poutaa. Seuraavana aamuna satoikin jo vettä ja myöhemmin samalla viikolla alueella oli kuulemma satanut lunta.

Päivä päättyi Imlilin kylään kodikkaaseen Dar Adrar -majataloon (jonne aamuinen kuljettajani oli vienyt isomman matkakassini), jossa nautin herkullisen illallisen muiden matkailijoiden kanssa. Seuraavana aamuna matka jatkui vuorten yli kohti Saharaa.

HeliMarokko Comments
Marraskuinen Marokko

Vuosi sitten päätin, että jatkossa elämäni tavoitteena on viettää vähintään puolet marraskuusta jossain Suomea valoisammassa paikassa. Varmistaakseni tämän uuden perinteen hyvän alun, varasinkin jo tammikuussa lennot marraskuulle kahdeksi viikoksi Marrakechiin.

Kahdessa viikossa ehtisi kokea Marokkoa Marrakechia laajemmin. Atlas-vuorille pitäisi ehdottomasti päästä ja mielellään rannikollekin. Luettuani Anna-Katrin ei-niin-onnistuneesta retkestä Atlas-vuorille, tiesin että retkenjärjestäjä pitäisi valita huolella. Aikaa onneksi oli ja kevään ja kesän kuluessa keräsinkin listaa netistä löytyneistä hyvät arviot saaneista tour operaattoreista ja pari kuukautta ennen matkaa päädyin Aztat Treksin järjestämään Atlas-vuorten ja Saharan yhdistävään 4-päivän retkeen heti Marokon matkani alkajaisiksi (tästä lisää omassa kirjoituksessaan - tai useammassa)

Rannikolta aluksi mielenkiintoni herätti Tangier - ihan vain Afrikan Tähti -pelistä tuttuna kohteena. Majoitusta etsiessäni vaihtoehdot eivät kuitenkaan inspiroineet ja muutenkin alkoi tuntua siltä, että Marrakechin lisäksi en kaipaa suuren kaupunkin kuhinaa matkalleni. Jotenkin siinä nettiä selaillessani huomioni kiinnittyi Asilahiin, joka on sievä rannikkokaupunki parin tunnin matkan päässä Tangierista. Niinpä matkaohjelmaani kiinnittyi Asilah, jonne matkasin yöjunalla heti palattuani Marrakechiin Saharasta. Asilahin jälkeen loput matkasta vietin Marrakechin kuhinassa.

Matka oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja avartava. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta sekä Afrikassa  että muslimimaassa. En myöskään ollut aiemmin ollut vapaa-ajanmatkalla kohteessa, jossa näkyy yhtä paljon köyhyyttä.

Mikään aurinkomatka tämä ei varsinaisesti ollut. Yksi päivä taisi olla kokonaan sateeton, mutta toisaalta ei mikään päivä ollut ihan kokonaan sadetta, vaan iltapäivisin yleensä saatiin auringon paistetta. Lämpötila oli suurimmaksi osin noin 20 astetta, tai hieman alle, Atlas-vuorilla toki alhaisempi. Yöt olivat kylmiä, jopa lähellä nollaa astetta.

Näin jälkikäteen kohteiden valinnan olisi voinut toki tehdä paremminkin. Näkemättä jäi niin Fes, Casablanca kuin sinisenä kaupunkina tunnettu Chefchaouenkin. Kaikkia kiinnostavia kohteita ei kahteen viikkoon olisi minun suosimalla rauhallisella tahdilla saanut sovitettua kuitenkaan.

Rannikkokohteen olisin tosin voinut valita fiksummin vähän lähempää Marrakechiä, vaikka Asilah kaunis ja vierailunarvoinen kohde olikin. Marokon pitkät etäisyydet eivät olleet täysin saavuttaneet tajuntaani ja junamatka Marrakechista Asilahiin kesti 9 tuntia. Kiinnostavia merenrantakohteita olisi varmasti löytynyt lähempääkin. Mm. Essaouirasta kuulin paljon positiivista. Mutta tarjosihan pitkä junamatka (siis se päivällä tapahtunut paluumatka Marrakechiin) yhden erilaisen tilaisuuden kohtaamisiin paikallisten kanssa.

Entäs sitten turvallisuus? Miten uskalsin naisena kierrellä näinkin laajasti Marokossa yksin? Tätä minulta on kysytty useamman kerran. Ja tokihan myös itse selvittelin asiaa ennen matkavaraustani ja keskustelin asiasta Marokossa aiemmin matkailleiden tuttujeni kanssa. Matkailijalle Marokko ei ole mitenkään erityisen vaarallinen.

Matkailun turvallisuuspalveluita ja konsultaatiota tarjoava International SOS on viimeisimmässä riskiarviossaan asettanut Marokon samaan Low-kategoriaan turvallisuustilanteen suhteen kuin Espanjan, Ranskan ja suurimman osan EU:ta (Suomi on vieläkin vaarattomammassa insignificant risk -kategoriassa). Tässä kategoriassa arvioidaan maan poliittista turvallisuutta, sosiaalista rauhattomuutta sekä väkivalta- ja pikkurikollisuutta. Suurin riskitekijä matkailijalle Marokossa on liikenneturvallisuus. Suomalaisesta näkökulmasta liikenne onkin kaoottista ja ajolinjat varsin luovia. International SOS onkin luokitellut Marokon liikenneturvallisuudessa High risk -kategoriaan.

Sivujuonteena mainittakoon silmiini osunut Thomson Reuters Foundationin selvitys, joka rankkaa USA:n maailman kymmenen naisille vaarallisimman maan joukkoon, sinne Intian, Afganistanin, Syyrian, Somalian, Saudi-Arabian, Pakistanin, Kongon demokraattinen tasavallan, Yemenin ja Nigerian joukkoon. Tämä selvitys ei toki tarkastele erityisesti matkailijan näkökulmaa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt minulta miten uskallan matkustaa yksin naisena USA:ssa kesän road tripilläni.

Liikenteessä Marokossa sai siis olla tarkkana, ettei kolhinut itseään ohikiitävään autoon tai moottoripyörään tai jäänyt aasin jalkoihin.

Harmittomampia haasteita tuli vastaan yhteisen kielen puuttumisen takia ja kävinkin monia “hyvää päivää - kirvesvartta” -keskustelun alkuja kun tulkitsin vastapuolen sanat ihan väärin vahvan aksentin takia ja siksi vastasin ihan eri kysymykseen kuin mikä minulle esitettiin. Ranskankielen taitoiset pärjäävät Marokossa mainiosti. Kannattaa siis kerrata edes alkeet. Omaisuudestaan piti tietenkin pitää tarkkaa huolta taskuvarkaiden varalta, varsinkin Marrakechin ruuhkissa ja innokkaiden kauppiaiden ja tavallisten kadunmiestenkin keskustelunaloituksia sai torjua ja opetella olemaan huomioimatta ja tämä oli välillä hieman turhauttavaa, joskin osasin sitä ennakkoon odottaa. Näihin vastalääkkeenä toimi matkan jatkaminen määrätietoisesti ja napakalla äänensävyllä kieltäytyminen, erityisesti kun sen teki ranskaksi. Mihinkään ahdisteluun en matkallani törmännyt. Ja suurin osa kohtaamistani ihmisistä oli ystävällisiä ja avuliaita ja kohteliaita.

Pientä sekaannusta aiheutti Marokon pari viikkoa aiemmin, yllätten tekemä päätös olla siirtämättä kelloja talviaikaan. Päätös oli kuulemma tehty vain 2 päivää ennen alkuperäistä aikataulua ja aiheuttanut kaaosta lentoaikatauluihin, ihmiset eivät tienneet oikeaa aikaa mennä töihin, kouluun ja niin edelleen ja marraskuun puolivälissäkin joillakin paikkakunnilla osoitettiin mieltä koululaisten puolesta, jotka nyt joutuivat aamuisin kävelemään kouluun pilkkopimeässä kapeaa maantien piennarta pitkin. Minäkin pääsin mm. naljailemaan italialaiselle ystävälleni 45 min myöhästymisestä, hänen luullessaan saapuneensa kerrankin 15 min etuajassa, kun hänen kännykkänsä ei ollut päivittänyt aikaa oikein. Kuulemani mukaan kellonjen siirtelystä luopumisesta ei ole mitenkään pysyvästi päätetty ja vielä tänä talvenakin se saattaa olla vielä edessä.

HeliMarokko Comments