Posts tagged USA
New York marraskuussa

Marraskuussa työ vei minut viikoksi Texasiin ja paluumatkalla päätin pysähtyä muutamaksi päiväksi New Yorkiin. Edellisestä pit stopista Isossa Omenassa oli reilut 5 vuotta.

Vaikka matka oli tiedossa jo hyvissä ajoin ennakkoon ja olin jo kuukausien ajan (siis ennen kuin matka oli edes suunnitelmissa) tallentanut kiinnostavia kohteita google mapsiini, ei minulla lopulta ollut mitään selkeitä suunnitelmia noiden päivien ajaksi. Hyvää ruokaa ja ehkä retki Brooklyniin oli se, mitä minulla oli ensisijaisesti mielessä laskeutuessani La Guardian kentälle perjantai-iltana.

Marraskuussa sää voi olla New Yorkissa arvaamaton ja vaihdella kuulaasta +15 asteesta hytävään viimaan ja jäätävään lumisateeseen. Minäkin sain osakseni yhden kirpeän, mutta aurinkoisen päivän, kaksi kuivaa, mutta pilvistä päivää ja yhden kolean sadepäivän.

New York on upea, rähjäinen, inspiroiva ja uuvuttava.

Vietin suurimman osan ajasta Sohossa ja TriBeCassa, jotka ovat rouhean kauniita ja varsinkin viikonloppuna tunnelmaltaan leppoisia alueita. Alueella on runsaasti kiinnostavia, pieniä, itsenäisiä putiikkeja sekä kahviloita ja ravintoloita. Lauantaina vaelsin High Linen päästä päähän.

Maanantaina lähdin vierailemaan Metropolitan Museum of Artissa. Museon laajat kokoealma saivat pääni hieman pyörälle, mutta onneksi Museum Highlights tour auttoi haukkaamaan sopivan maistiaisen upeasta kokoelmasta. 5th Avenuella MidTownin kiireinen tunnelma sai kuitenkin adrenaliinitasoni nousemaan ja huomasin tömisteleväni menemään puhisten huivini suojissa edessäni hitaileville kulkijoille ja poukkoilevani kadun yli liikennevaloista välittämättä. Miten uuvuttavaa! Pakeninkin pian takaisin alakaupungille rauhoittumaan!

Brooklyniinkin ehdin piipahtaa yhtenä iltana. Manhattan Bridgen juurelta avautuu ikoniset näköalat Brooklyn Bridgestä ja eteläisen Manhattanin pilvenpiirtäjistä. Carrol Gardensissa oli punatiilisiä townhouseja, somia pieniä putiikkeja ja ihanaa kylätunnelmaa.

Majoituin Manhattanille Nolitaan CitizenM Bowery -hotelliin. CitizenM on hollantilainen hotelliketju, joka rakentaa hotellinsa moduuleista ja internetin perusteella kaikki hotellit noudattavat samaa sapluunaa. Huoneet ovat pieniä ja muistuttavat laivanhyttiä. Tämä Boweryn hotelli on reilun vuoden vanha ja erittäin siisti ja hyväkuntoinen. Ja mikä yllättävintä, erittäin hiljainen! Toki hälytysajoneuvojen ääniä kantautui kadulta 16-kerrokseen asti, mutta muista huoneista tai käytävältä ei pihahdustakaan! Liekö muut asiakkaat super-hiljaisia, vai onko hotelli poikkeuksellisen hyvin äänieristetty.

Hotellissa on moitteettomasti toimiva ja nopea wifi, pieni kuntosali, 24 tuntia vuorokaudessa auki olevat ravintolapalvelut sekä kattoterassi upein näkymin Manhattanin yli. Sanoisin, että CitizenM Bower erittäin toimiva ratkaisu yksin matkaavalle, mutta matkakaverin kanssa ehkä vain lyhyeen yhden yön majoittumiseen. Huoneen sänky on iso (ja neliön muotoinen) ja vie huoneesta noin puolet, wc- ja pesutilat kompaktit, ja matkatavaroille jää varsin rajatusti tilaa.

Paluumatkan alkaessa Uber olisi tarjonnut myös helikopterikyytiä JFK:n lentokentälle vain 200 USD hintaan. Mutta tuhlailtuani rahojani SoHon putiikkeihin ja ravintoloihin 4 päivän ajan, valitsin kuitenkin 75 USD:n autokyydin.

HeliUSAComment
Telttaretkellä Mendocinossa

Ajellessani Seattlesta kohti Los Angelesia Tyynenmeren rannikkoa pitkin ensimmäinen etappini Kalifornian puolella oli Mendocinossa.

Mendocino perustettiin 1850 kun tukkijätkät saapuivat alueelle ja perustivat Mendocino Lumber Companyn. Kaupunki sijaitsee erittäin luonnonkauniilla alueella kalliojyrkänteiden muodostamalla niemekkeellä ja puuteollisuuden hiivuttua alueella, on kaupunki ollut taiteilijoiden suosima. Mendocinon historiallinen keskusta sievine puutaloineen on onneksemme säilynyt ja hyväkuntoisena ylläpidetty.

Nykyisin Mendocinon yksi suurimmista toimeentulon lähteistä ovatkin näiden vanhojen puutalojen, boheemin ilmapiirin ja ympäröivän luonnon houkuttelemat turistit. Keskusta oli pullollaan somia Bed&Breakfast -majataloja.

Mendocino

Minä päädyin Mendocinoon kuitenkin kokeilemaan glampingiä. Siis luksus-telttailua.

Glamping oli kutkutellut minua jo pitkään. Mendocino Groven olin löytänyt Cup of Jo -blogista ja kun hoksasin sen istuvan mukavasti matkani varrelle, oli päätös tehty.

Mendocino Grove -leirintäalue sijaitsee alle 5 minuutin ajomatkan päässä Mendocinon kylästä. Leirintäalueella on noin 50 telttaa pieniin ryppäisiin ryhmiteltynä, joten tunnelma pysyy rauhallisena ja luonnonläheisenä. Suurin osa sopivia kahdelle hengelle, mutta myös perhetelttoja on saatavilla. 

Mendocino Grovessa yhdistyy telttailun tunnelmallisuus hotellimaiseen mukavuteen ja helppouteen. Täällä voi nukahtaa meren aaltojen kohinaan ja herätä lintujen lauluun raikkaassa ulkoilmassa. Täällä ei kuitenkaan tarvitse ujuttautua makuupussiin eikä nukkua parin sentin retkipatjalla kantojen ja juurakkojen painaessa selän alla. Teltta on toki aina teltta ja yöllä voi tulla viileää. Täällä saa kuitenkin nukkua oikeassa sängyssä, puhtaissa valkeissa lakanoissa, paksun täkin alla. Jos täkki ei ole tarpeeksi lämmin voi napsauttaa päälle vielä patjanlämmittimen. 

Pohjois-Kalifornian rannikolla sää on tyypillisesti vaihteleva. Kesälläkin yöt ovat viileitä ja erityisesti aamut usein sumuisia. 

Teltoissa on sähkövalaistus, vanerilattia ja edustalla pieni terassi. Suihkuun ja vessaan pääsee leirintäalueen keskellä olevaan kylpytaloon. Jokaisen teltan edessä on oma tulipaikka ja grillauspisteitä on myös siellä täällä sopivan lähellä jokaista teltta-aluetta. Aamupalaa tarjotaan keskusniityllä ja viikonloppuaamuisin siellä voisi osallistua myös joogatunnille. Puhelinverkko on heikko, mutta leirintäalueen toimiston läheisyydessä toimii avoin wifi-verkko mikäli on pakko saada yhteys muualle maailmaan.

Amerikkalaiset campingin harrastajat  saapuivat paikalle mukanaan laatikoittain camping-varusteita. Mendocino Grove on kuitenkin tehnyt kaiken helpoksi ja mukavaksi myös minun kaltaisilleni matkailijoille, jotka ovat pidemmällä matkalla minimivarusteilla. Mitään varsinaisia leiriytymistarvikkeita ei mukana tarvitse olla. Ainoastaan lämpimiä vaatteita. Halutessaan paikanpäältä voi vuokrata piknik-korin ja grillausvälineet.

Minä en viitsinyt yksikseni grillihommiin ryhtyä, sillä Mendocinon kylä tarjosi niin houkuttelevia ruokapaikkoja. Yhtenä iltana kuitenkin halusin tunnelmoida nuotion äärellä ja herkutella amerikkalaisella leirielämän vakioherkulla eli S'moreseilla. Tähänkin Mendocino Grove tarjoaa valmiin paketin, mikä olikin kätevää sillä paikallisissa marketeissa s'mores-tarvikkeiden pakkauskoot vaikuttivat suurperheille suunnatuilta.

Kaikista mukavuuksista huolimatta on hyvä muistaa, että glamping-teltassa ollaan keskellä luontoa.  Sen sain huomata kun heräsin päiväuniltani teltassani poukkoilevan linnun siipien ääneen. Se oli päässyt hyppäämään sisään teltan alustan ja kankaan väliin jääneestä raosta. En tiedä kumpi meistä säikähti enemmän kun yritin ohjata linnun ulos teltan oviaukon kautta.

Suuria petoeläimiä tällä alueella ei liiku, mutta pesukarhujen ja muiden pienempien eläinten takia kaikki ruokatarvikkeet tulee säilyttää tiiviisti suljetuissa säiliöissä, mieluiten autoon lukittuna.

HeliUSA, Majoitus Comments
Oregonin viinejä maistelemassa

Suunnitellessani kesän automatkaa Oregonin rannikolla, yllätyin hieman kun internetin syövereissä vastaani tuli artikkeli Oregonin Willamette-laakson viinitiloista. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että Oregonissa olisi oma viinialueensa!

Olin ajatellut viinitilaverailua yhdeksi aktiviiteetiksi matkan myöhemmässä vaiheessa Kaliforniassa, mutta hetkessä muutin mieltäni ja halusin ehdottomasti tutustua tähän (ainakin itselleni) tuntemattomampaan viinialueeseen. Siksi matkaani tuli heti alkumatkalla mutka sisämaahan päin rannikkomaantieltä.

Oregonin viiniteollisuus on vasta varsin nuori. 1960-luvulla kuusi Kaliforniassa viininviljelyä ja -tuotantoa opiskellutta tuottajaa totesivat Oregonin Willamette-laakson ilmaston ja maaperän sopivan erinomaisesti Pinot Noirin tuotantoon ja päättyvät ryhtyä tuumasta toimeen. 

Tuottajien kesken vallitsi yhteisymmärrys siitä, että olisi koko alkutekijöissään olevan viinialueen etu, että he toimisivat yhteistyössä toisiaan tukien ja auttaen. He päättivät myös panostaa laatuun määrän kustannuksella, sillä keskivertoviineillä olisi vaikeaa kilpailla tunnetumpien viinialueiden viinien kanssa. Alueen Pinot Noirit ovatkin menestyneet erinomaisesti kansainvälisissäkin viinivertailuissa. Willamette Valley viininviljelyalue nimettiin vuonna 1984 ja nykyisin alueella on jo yli 700 viinintuottajaa. 

Vaikka tuottajien määrä on kasvanut, vallitsee tuottajien kesken kuulemma edelleen hyvin toverillinen ilmapiiri. Turistin näkökulmasta alueella oli hyvällä tavalla kotikutoinen fiilis vailla snobbailua.

Minä päätin tutustua lähemmin Rex Hillin tuotantoon ja viineihin. Rex Hill on 1980-luvun alussa perustettu perheomisteinen viinin tuottaja. Yrityksen filosofiana on tuottaa pienehköjä määriä korkeatasoisia viinejä yhdistäen perinteistä käsityötä modernimpiin viinituotantomenetelmiin. Kaikki rypäleet kasvatetaan biodynaamisiin menetelmin ja kerätään ja lajitellaan käsin Willamette-laakson alueelta.

Olen aina ollut enemmän valkoviinin ystävä, joten yllätyinkin miten hyvältä Rex Hillin Sunny Mountain Vineyard Pinot makunystyröilläni maistui. 

Majoituin kahdeksi yöksi suloiseen airbnb-huoneeseen McMinnvillessä, joka sijaitsee aivan viinialueen sydämessä. Kaupungissa on soma vanhanajan keskusta, jossa monilla viinintuottajilla on omat tasting roominsa. Nämä viinibaarit ovatkin helppo tapa maistella useampien tuottajien viinejä, koska auton voi jättää parkkiin ja baarista toiseen voi kävellä ilman huolta siitä, että jonkun pitäisi pysyä ajokunnossa.

Viinitiloilla vierailussa ja maaseudulla viininviljelmien keskellä ajamisessa on tietysti oma erityinen viehätyksensä. Onneksi viinitilakierrosten järjestäjiä alueella on useampia. Aika hauskalta näytti esimerkiksi Hippie Sip Tour, joka kiidättää vierailijat viinitilalta toiselle 60-luvun hippipakulla.

 

 

 

Roadtrip Seattlesta Los Angelesiin

Ei matkani suinkaan päättynyt saavuttuani Vancouveriin kierreltyäni Kanadassa pari viikkoa junalla. Kanadan juna-matkan jälkeen huristin Greyhoundin bussilla Vancouverista rajan toiselle puolelle Seattleen. Tutustuttuani pikaisesti kaupunkiin otin alleni Ford Edge -citymaasturin ja lähdin roadtripille kohti Los Angelesia.

Pohjasuunnitelmana oli ajaa mahdollisimman paljon pitkin rannikkoa myötäileviä maanteitä, eli alkumatkasta Highway 101 pitkin ja Kalifornian puolella Highway 1 pitkin. Alkumatkasta oli kuitenkin pieni detour Oregonin Willamette Valleyn viinialueille.

Aikaa olin varannut 10 päivää, jonka luulin ennakkoon olevan runsaasti. Paikan päällä sain kuitenkin huomata, että mielenkiintoista nähtävää olisi ollut paljon enemmän kuin mihin aikataulu antoi mahdollisuuden.

Highway 101

1. päivä

Matka Seattlesta alkoi aiottua myöhempään, koska aamu käynnistyi hitaasti ja auton noutamiseen meni odotettua kauemmin aikaa. Iltapäivä ruuhka oli jo käynnissä Seattlen ohitustiellä ja siksi alkumatka eteni hitaasti. Suuntasin ensi Aberdeeniin, joka Kurt Cobainin kotikaupunkina tunnetaan ja jonne isoisoisäni on haudattu. 

Aberdeenista suuntasin seuraavaan majapaikaani McMinnvilleen Portlandin eteläpuolelle valtatie 101:n sijaan aavistuksen nopeampaa Interstate 5:tä pitkin, koska päivä alkoi kääntymään jo iltaan.

2. päivä

Vietin päivän tutustuen Oregonin viinialueeseen McMinnvillestä käsin. McMinnville ja Newberg osoittautuivat herttaisiksi ja eloisiksi pikkukaupungeiksi, joiden ympäristössä on ihan runsauden pula viinitiloista ja kaupunkien keskustatkin pullollaan viinitilojen tasting roomeja.

3. päivä

Lähdin matkaan suht aikaisin aamulla ja suuntasin kohti rannikkoa. Kävin aikaisella lounaalla Pacific Cityn Pelican Breweryssä, jonka terassilta bongailin pohjoiseen matkalla olevia valaita. Sitten suuntasin kohti etelää rannikkoa myötäilevää valtatie 101:tä pitkin.

Sumuinen aamu kirkastui upeaksi aurinkoiseksi päiväksi ja maisemat 101:ltä olivat henkeä salpaavan upeat. 6 tunnin ajomatkaan kului lopulta noin 12 tuntia, kun jatkuvasti piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Rannikon monista majakoista päätin pysähtyä tutustumaan Heceta Head Lighthouseen.

4. päivä

Vietin päivän Gold Beachissä. Gold Beach on kaupunkina aika mitäänsanomaton. Sen edustalla on kuitenkin upea hiekkadyyniranta ja ympäristössä on päiväpatikointiin sopivia luontopolkuja.

Aamupäivällä purin tietokoneelle edellispäivien valokuvia ja iltapäivällä kävin kävelemässä upeissa maisemissa Cape Sebastianin poluilla.

5. päivä

Matka jatkui Pohjois-Kalifornian puolelle. Ajoin pitkin Avenue of the Giantia punapuita ihmetellen. Poikkesin lounaalle Eurekaan. Päivän viimeinen pätkä kulki kiharaista Highway 1:tä pitkin kunnes saavuin seuraavaan yöpaikkaani Mendocinoon.

6. päivä

Päivä oli sumuinen ja kolea. Tutustuin 1890-luvulla rakennettuun suloiseen Mendocinoon.

7. päivä

Ajopäivistä lyhyin. Highway 1:n sijaan valitsin reitin joka kulki valtateitä 128- ja 101 pitkin Sonoma-laakson kauniiden, kullankeltaisina kumpuilevien viinialueiden läpi. Yöpaikkani sijaitsi Oaklandissa, mutta koska aikaa oli mukavasti kurvasin loppumatkasta Golden Gatelle, joka tosin oli paksun pilven peitossa.

8. päivä

Kiertelin San Franciscoa vailla varsinaista ohjelmaa ja ehdin myös tutustua vähän Oaklandiin. Julkinen liikenne Bay Arealla osoittautui varsin toimivaksi.

9. päivä

En edelleenkään ollut valmis kiharaiselle highway 1:lle, vaan halusin porhaltaa menemään leveää moottoritietä pitkin. Valtatie 101 oli siis valintani matkalla seuraavaan kohteeseeni Cambriaan. Tämä oli sinänsä sääli, että HW 1 oli vihdoin, vain pari päivää aiemmin, avattu kokonaan oltuaan pari vuotta suljettuna maanvyöryn takia.

10. päivä

Kävin pienellä kävelyllä, tutustumassa Cambrian keskustaan ja katsomassa elefanttihylkeitä, ennenkuin matka jatkui Los Angelesiin. Santa Barbaran ulkopuolella aikaa tuhraantui ruuhkassa ja pääsin perille Veniceen Los Angelesiin vasta illan hämärtyessä.

Venicessä minulla oli aikaa lepäillä ja tutustua Los Angelesiin 4 päivän ajan ennen paluulentoa Suomeen.

Roadtrip Seattle to Los Angeles

Ajomaileja koko matkalta Seattlesta Los Angelesiin kertyi 1634 eli 2630 kilometriä.

Auton vuokra 14 päivältä maksoi vakuutuksineen, navigaattoreineen ja rajoittamattomine maileineen 1440 euroa, sisältäen myös lisämaksun yksisuuntaisesta matkasta tulevan lisämaksun sekä "fuel optionin" eli mahdollisuuden palauttaa auto tyhjällä tankilla. Halvempikin vuokra-auto olisi varmasti löytynyt, mutta halusin isohkon auton, jota olisi mukava ajaa pitkiäkin päivämatkoja. Tankkasin autoa itse noin 200 dollarilla eli 180 eurolla.

Olen todennut että USA:ssa tuo vuokrafirmojen "fuel option" ei ole juurikaan kalliimpi kuin tankin täyttäminen itse, mutta se helpottaa stressiä auton palautuksen yhteydessä kun ei tarvitse viime hetkellä muistaa kurvata bensikselle. Tietenkin täyden hyödyn saamiseksi pitää muistaa ajaa tankki mahdollisimman tyhjäksi!

Tietulleja ei matkani varrella ollut muita kuin Golden Gaten ylityksestä tuleva maksu ja parkkimaksujakin maltillisesti, suurimmaksi osaksi löytyi ilmainen parkkipaikka.

Näin jälkikäteen ajattelen, että taisin haukata liian suuren palan maantieteellisesti tällä roadtripillä ja aikataululla. Oregonin puolelle olisi kannattanut varata 1-2 päivää enemmän samoin San Franciscon ja sen ympäristön koluamiseen olisi voinut varata enemmän aikaa. Matkan olisi voinut päättää tällä kertaa San Franciscoon ja tuon San Franciscon ja Los Angelesin välisen pätkän jättää toiseen kertaan. Mutta ei minua varsinaisesti kaduta. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan ihana ja onnistunut ja aina voi suunnitella uusia reissuja tutustumaan syvällisemmin kiinnostaviin kohteisiin. Tykkäsin roadtripistä matkustusmuotona ja tulen varmasti tekemään kiertomatkoja autolla tulevaisuudessakin, niin USAssa kuin muissakin maissa.

HeliUSA Comments
Art Decon helmiä välilaskulla Miamissa

Sain hieman hämmästyneitä reaktioita kun kerroin valinneeni lennot Karibialle Miamin kautta. Eikö USA:n maahantulomuodollisuudet ole vähän raskaat, jos ei edes aio varsinaisesti matkustaa USA:han? Minun vaakakupeissa USA:n immigration on kuitenkin pienempi paha kuin vaihtaa lentojen välissä lentokenttää Pariisissa tiukalla aikataululla. Olennaista on toki varmistaa ESTA hyvissä ajoin.

Niinpä siinä sitten kävi niin, että palatessani maaliskuussa St. Martinilta minulle jäi noin 12 tuntia aikaa lentojen välillä Miamissa. En ollut suunnitellut etukäteen miten välilaskuni käyttäisin, joten vielä Miamiin laskeutuessa harkitsin tehokasta shoppausiltapäivää ostoskeskuksessa. Lopulta päätin suunnata Miami Beachille ihastelemaan Art Deco -arkkitehtuuria. Lentokentältä Miami Beachille pääse kätevästi ja nopeasti bussilla puolen tunnin välein. Bussissa ehdin googlata koordinaatteja merkittävimmistä art deco -maamerkeistä.

Päivä oli kuuma ja, vaikka olin laittanutkin matkatavarani ruumaan, oli selässäni suht painava reppu. Ei siis ollut yllättävää, että Delano hotellin Leynia-ravintola houkutteli pian lounastamaan. Tunnelma oli ihanan ylellinen, mutta kuitenkin amerikkalaisen rento lattari twistillä. Ruoka oli raikasta fuusiota Latinalaisen Amerikan ja Aasian keittiöistä.

Ravittuna ja rentoutuneena jatkoin kävelyretkeäni bongaamaan muita arkitehtuurin helmiä Collins Avenuelle, Ocean Drivelle sekä upean hiekkarannan puolelle. Taisi olla paikallinen spring break -aika, sillä lomatunnelmissa olevia nuorisoporukoita riitti niin rannalle, kaduille kuin ravintoloiden terasseille arkipäivänä. Uimapuku vaikutti olevan täysin riittävä vaatetus myös uimarannan tai -altaan ulkopuolella. Tunsin olevani täysin väärin pukeutunut farkuissa ja kevyessä silkkipuserossa. Tennarit olin sentään tunkenut reppuuni ja vaihtanut jalkaan varvastossut. 

Kadulta käsin pääsee ihailemaan talojen julkisivuja, mutta julkisivujen taakse kätkeytyy arkkitehtuurin helmiä, joita pääsee ihailemaan vain rakennuksen sisältä. Minua kiinnosti erityisesti Raleigh -hotellin kuuluisa, maailman kauneimpien uima-altaiden joukkoon listattu, uima-allasalue. Uimaan en mennyt, mutta Raleighin allasbaari oli niin kutsuva, että nautin siellä yhden elämäni kalleimmista cocktaileista.

Lentokentälle palasin jo hyvissä ajoin ja ehdin ostaa viimeiset tuliaiset ja jopa ottaa jopa hartiahieronnan ennen lentoa Helsinkiin.

HeliUSAComment
Töissä matkalla

Kesäkuinen Sisilian matka jäi kesän ainoaksi ulkomaan lomaksi. Kesän toinen kahden viikon loma kului Suomessa ja oli ajoitettu täydellisesti heinäkuun loppuun, kun kaikkien aikojen helleaalto helli Suomea. 

Yksi syy loman viettoon Suomessa oli se, että elokuussa oli tiedossa runsaasti matkailua työn merkeissä. Olen aina toivonut työtä, jossa pääsee reissaamaan ulkomaille ja tykkään siitä edelleen. Tässä viime aikoina kyllä on välillä ajatuksissa vilahtanut sellainenkin ajatus, että "Be careful what you wish for!", kun kuukauden ajalle pärähti 22 matkustuspäivää kolmessa eri maassa. Vaikka reissut ovat myös tärkeitä töiden kannalta, vaatii taitoa ja tottumusta, ettei hommat ihan leviä käsistä, kun normaali toimistorutiini rikkoutuu. Tässä minulla on selkeästi vielä parannettavaa!

Düsseldorfin lentokentällä

Ensimmäinen matka suuntautui Dallasiin, Texasiin ja se oli antoisa sekä työn että huvin puolesta. Koska matka kesti yhteensä 12 päivää, mahtui matkaan myös turismia. En ole kovin museioissa kiertävää tyyppiä, mutta viikonloppuna kävin Dallasissa JFK:n murhapaikalla, tunnustelemassa tunnelmia Highland Parkin hienostoalueen ostoskylässä sekä hipsterimmällä Bishop Arts District -alueella Oak Cliffin kaupunginosassa.

Työpäivien jälkeen iltaisin hotellin ja toimiston lähistöllä riitti ostoskeskuksia ameriikan malliin. Auto kuului olennaisena osana elämäntyyliin ja kostea 40-asteen helle oli ajoittain liikaa jopa minulle.

Bishop Street, Dallas / Boulevardier

Paluumatkalla Texasista pysähdyin yhdeksi yöksi New Yorkiin fiilistelemään. Yövyin Midtownilla hyvän hinta-laatusuhteen Pod39 -hotellissa ja ohjelmaan mahtui illallinen West Villagessa ja lauantai-brunssi NoHossa.

Eat well, travel often  - sehän on minun mottoni!

Pod39 / The Smile, NYC / NYC Subway

Heti Ameriikasta palattuani, vuorokauden pysähdyksen jälkeen, lennähdin viikoksi Milanoon. Sää antoi parastaan ja  aikaerorasituksesta huolimatta järjestin itselleni tilaisuuksia nauttia entisestä kotikaupungista työvelvoitteiden jälkeen.

Uusi ihana ravintolatuttavuuskin löytyi, entisten kotikulmien lähellä: Erba Brusca, ravintola Naviglio Pavesen laidalla, jonka takapihalla on pieni puutarha, josta osa ravintolan raaka-aineista noudetaan. Itse kävin illallisella, mutta myös sunnuntaibrunssi täällä olisi varmasti mainio! 

Porta Garibaldi, Milano / 10 Corso Como

Italian jälkeen olin kokonaisen viikon kotona ja sitten vuorossa oli reissu Saksaan Düsseldorfin kupeeseen. Tähän matkaan ei juuri huvia mahtunut, mutta työn puolesta matka oli onnistunut ja muistutti mukavasti työni parhaista puolista.

HeliMilano, USAComment