Kymmenen reissu-unelmaa

Tammikuisen parin päivän Lontoon pyrähdyksen jälkeen, vuoden 2019 reissuohjelmani ammottaa tyhjyyttään. Työn puolesta olen kyllä reissannut jo Ruotsiin ja Texasiin ja kohta on lähtö Kiinaan, mutta omien matkojen suhteen en ole osannut tehdä päätöksiä. Toiveita ja haaveita kyllä on, mutta nyt en jostain syystä osaa sitoutua matkasuunnitelmiin. Siksi olikin mukavaa, että Johanna Maisemaonnellinen-blogista haastoi minut mukaan listaamaan tämän hetken matkaunelmiani Kohteena Maailma -blogista lähteneen blogihaasteen puitteissa.

Tässä siis 10 juuri tällä hetkellä pinnalla olevaa matkaunelmaani:

  1. Paikka - Äscher, Ebenalp, Sveitsi

    Alpit veivät sydämeni heti ensikohtaamisella. Muutama vuosi sitten näin Instagramissa kuvan ylläolevasta (vasen) ravintola-majatalosta jyrkän rinteen reunalla ja olen haaveillut kesäisestä vaelluksesta sinne siitä asti. Käsittääkseni kyseessä ei ole erityisen vaativa polku ja Ebenalp vaikuttaa kohtuullisen helposti saavutettavalta, joten kyse on vain enää vain ajoituksesta ja käytännön järjestelyistä.

  2. Tapahtuma - Atlantic Race for Cruisers

    Purjehdus Atlantin yli on houkutellut siitä saakka kun joskus teini-ikäisenä kuulun Suomen Purjelaivasäätiön sellaisia järjestävän purjehdusoppilaille. Samaan aikaan ajatus kuintenkin pelottaa, enkä ole ollenkaan varma uskallanko tähän seikkailuun koskaan lähteä. Jos saan kasattua rohkeuteni, olisi hienoa jos saisin olla mukana Atlantic Rally for Cruisers -kilpailussa, jossa purjehditaan Gran Canarialta Saint Lucialle.

  3. Kotimaan kohde - Bengtskär

    Majakat ovat loputtoman kiehtovia ja Suomen rannikolla olisi monta historiallista majakkaa vierailtavana, mutta toistaiseksi olen käynyt vasta Kylmäpihlajalla. Nyt houkuttelisi polttavimmin pohjolan korkein majakka Bengtskär eikä vierailu sinne olisi edes mitenkään hankalaa. Toteutuisiko tämä unelma siis jo tulevana kesänä?

  4. Kaupunki - Rio de Janeiro

    Yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Vai ehkä se kaunein? Yli 6 miljoonan asukkaan kaupungissa läsnä oleva trooppinen luonto ja brasilialainen elämän asenne sekä toisaalta köyhyyden ja rikollisuuden kaupunkiin tuoma ristiriitaisuus, houkuttelevat matkustamaan paikan päälle kokemaan millainen tämä kaupunkin on maineensa ja stereotypioiden takana.

  5. Maa - Brasilia

    Tämän hetkisten matkaunelmieni kantava teema. Mielikuvissani brasilialainen kulttuuri on monelta osalta suomalaisen kulttuurin vastakohta ja juuri siksi se houkuttelee, uskomattomien ja monipuolisten luontokohteiden lisäksi tietenkin.

  6. Saari - Lipari, Vulcano, Panarea ja muut Eoliset saaret

    Nämä vulkaaniset saaret Sisilian pohjoispuolella edustavat minun mielikuvissani sellaista raukeaa välimerellistä lomatunnelmaa. Karu luonto, valkoiseksi kalkitut talot, pienempien saarten autottomuus, kirkas turkoosina kimmeltävä vesi. Jouduin valitettavasti pudottamaan nämä pois muutaman vuoden takaiselta Sisilian matkaltani, mutta olen aivan varma, että onnistun ujuttamaan nämä unelmieni saaret matkaohjelmaani seuraavien vuosien aikana.

  7. Extreme - Riippuliito

    Yritin kerran tehdä itselleni ns. bucket listaa eli unelmalistaa asioista, joita haluan elämässäni kokea. Sain listalle vain yhden asian - riippuliito Rio de Janeiron yllä. Lista ei jäänyt lyhyeksi siksi, etten haluaisi tehdä mitään, vaan siksi, että toiveita on niin paljon ja tuntuu vaikealta rajata niitä listaksi. Enhän edes tiedä, mitä kaikkia kiinnostavia mahdollisuuksia maailmassa on olemassa! Jostain syystä tämä extreme-aktiviteetti juuri tuossa tietyssä kaupungissa oli ainoa jonka listalle laittamisesta olin ehdottoman varma.

  8. Majoitusmuoto - Tentsile

    Viime kesänä kokeilin glampingiä ja muunkinlaiset erikoiset majapaikat kiinnostaa. Tällä hetkellä mieltä kutkuttelee puiden varaan kiinnitettävä tentsile-teltta, joka tarjoaisi tilaisuuden nukkua niin lähellä luontoa kuin mahdollista, ilman että on ihan taivasalla (sekin kyllä voisi kiinnostaa, sopivassa paikassa).

  9. Luontokohde - Pantanal

    Pantanal on yksi maailman suurimmista kosteikko alueista. Suurin osa siitä sijaitsee Brasilian luoteisosissa, mutta se ulottuu myös Paraguayn ja Bolivian alueille. Alueella asuu 650 lintulajia, 260 kalalajia ja erilaisia liskoja, käärmeitä sekä nisäkkäitä (kuten alla vasemmalla kuvattuja capybaroja), tehden siitä yhden maailman rikkaimmista elinympäristöistä. Joten kun Brasiliaan lopulta lähden on Rio de Janeiron ja riippuliidon ohella ohjelmassa ehdottomasti excursio Pantanaliin.

  10. Ruoka ja juoma - Napolilainen pizza

    Ruoka - mikä ihana syy matkustaa! Minulla on vielä koko Etelä-Italia kokematta ja käytyäni jo useamman kerran Helsingin torikortteleissa sijaitsevassa Pizzeria Via Tribunalissa, on aidon napolilaisen pizzan maistaminen paikanpäällä Napolissa alkanut tuntua yhä tärkeämmältä tavoitteelta.

Mitkä ovat sinun unelmareissukohteesi? Kerro omista reissu-unelmistasi sosiaalisen median kanavissasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin Kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja halutessasi laita haaste eteenpäin.

Vuoden 2018 matkat

Yhteensä 7 eri maata, joista 2 itselleni uutta maata. 1 uusi maanosa. 20 eri hotellia ja 6 airbnb-huonetta. 2 yötä junassa ja yksi viikko purjeveneessä. 3 eri vuokra-autoa. Junalla 6 eri maassa.

Vuosi 2018 piti sisällään hyviä seikkailuja.

DSC00563.jpg

Vuoden ensimmäinen matka koitti pääsiäisenä, kun suuntasin Espanjaan - tai siis tarkemmin sanottuna Kataloniaan. Ensin muutamaksi päiväksi Barcelonaan ja sitten ystävien kanssa hieman rannikkoa pohjoisemmaksi Canet de Mariin. Matkan ajoitus oli täydellinen siltä kantilta, että olin juuri saanut päätökseen kaikki syöpähoidot ja lopputarkastuskin oli tehty vain muutama päivä ennen matkaan lähtöä.

Kesäkuussa ohjelmassa oli työmatka Saksaan Düsseldorfin ja Hampurin seuduille.

Heinäkuun puolivälissä lähdin lähes viiden viikon mittaiselle Pohjois-Amerikan kiertomatkalle. Ensin Kanadan länsiosiin junailemaan ja sitten road tripille USA:n länsirannikkoa pitkin Seattlesta Los Angelesiin.

Suomeen ehdin palata pariksi viikoksi enne kuin syyskuun alussa oli pienen purjehdusloman aika. Olin taas mukana Suomen Purjelaivasäätiön s/y Vahinen miehistössä Rolex Swan Cupissa, joka purjehdittiin Sardinian Costa Smeraldalla. Siellä oli purjehdusolosuhteet kohdallaan.

Marraskuuta pakenin kahdeksi viikoksi Marokkoon, jossa ehdin kierrellä Atlas-vuorilla, Saharassa, Atlantin rannikolla ja Marrakechissä.

Vuoden viimeinen matka oli yhdistetty työ- ja huvimatka, ensin työasioissa Italiaan Milanon seudulle ja sieltä piipahdin junalla ystävän luokse Zürichiin viikonlopuksi. Mondo-lehti muuten ennustaa näistä työn ja huvin yhdistävistä bleisure-matkoista yhtä vuoden 2019 matkailutrendiä.

Molemmat kaupungit, Milano ja Zürich, sopivat hienosti joulutunnelmointiin tyylikkäiden jouluvalojen ja somien joulumarkkinoidensa ansiosta. Mutta on hyvä huomata, että Milanossa pidetään vielä kiinni perinteestä että joulusesonki lähtee käyntiin vasta kaupungin suojelupyhimykset Sant’Ambrogion päivästä, jota vietetään joulukuun 7. päivänä. Sitä ennen siis ei joulutunnelmoijan kannata Milanoon suunnata.

Kaikki tämän vuoden matkakohteet osoittautuivat kiinnostavammiksi kuin osasin odottaakaan ja matkat onnistuivat tosi hyvin. Kanadassa huomasin, miten paljon olinkaan kaivannut luontomatkailua ja suurimmat matkaelämykset tänä vuonna tulivatkin luontokohteissa Kanadassa ja Marokossa.

Alkuvuodesta tehdyn päätöksen mukaisesti kompensoin henkilökohtaisista lentomatkoistani aiheutuneet CO2-päästöt. Tästä aiheesta virisikin vuoden aikana paljon keskustelua niin matkablogeissa kuin perinteisessä mediassakin ja kompensointia tarjoavia tahoja löytyi muitakin, mutta itse päädyin nyt käyttämään saksalaista Atmosfairia kompensaatioiden maksamiseen. Lisälasku tästä matkabudjettiini oli 207 euroa - siis aika vaatimaton summa suhteessa lennettyihin matkoihin. Mielestäni parasta olisi, että lentoyhtiöt velvoitettaisiin perimään kompensaatiomaksu suoraan lentolippujen maksun yhteydessä.

Vuodelle 2019 on varattuna toistaiseksi vasta yksi reissu. Tammikuun puolivälissä lähden siskontytön kanssa pariksi päiväksi Lontooseen. Muuten reissukalenteri ja -suunnitelmat ovat vielä avoinna.

HeliReissutComment
Marrakechin puutarhat

Marraskuisen Marokon matkani päätteksi, Atlas-vuorten, Saharan ja Asilahin seikkailujen jälkeen, olin varannut 5 päivää aikaa tutustua Marrakechiin.

Kiehtovimpia nähtävyyksiä Marrakechissä olivat puutarhat, jotka perinteisen marokkolaisen rakennusperinteen mukaisesti sijaitsevat tyypillisesti kadulla kulkijoiden katseilta suojissa muurien takana ja ne ovat alunperin olleet yksityisiä. Onneksi nyt niitä on avattu turistien nähtäväksi. Kuuluisin puutarhoista lienee Yves Saint Laurentin pelastama Jardin Majorelle uuden kaupungin puolella. Muita tutustumisen arvoisia kohteita ovat vanhat palatsit El Badi ja Bahia sekä souk-basaarikujien sydämessä sijaitseva Secret Garden.

Rehevät, keidasmaiset yksityiset puutarhat eivät oleet vain hallitsijoiden palatsien ominaisuus, vaan tärkeä osa myös yksityisiä koteja. Perinteinen rakennustyyppi Riad onkin ulospäin vaatimattoman näköinen ja suojattu talo, joka kätkee sisäänsä avoimen keskuspuutarhan. Nykyisin näitä rakennuksia on muutettu paljon hotelleiksi ja majataloiksi ja Marrakechissa myös trendikkäiksi ravintoloiksi.

Olennainen osa arabialaisen rakennuskulttuurin puutarhaa on vesielementti, joka usein tarkoittaa joko suihkulähdettä tai, erityisesti riadeissa, uima-allasta. Kasvillisuus on vehreää ja rakenteissa on käytetty paljon värikkäitä mosaiikkilaattoja ja koristeellisia metallielementtejä ja seinissä, katoissa, ovissa ja ikkunanpielissä on usein taidokkaita kohokuvioita.

Turisteja näissä vierailemissani puutarhoissa oli ruuhkaksi asti, mutta silti niissä vallitsi rauhoittava, harmoonien tunnelma.

Majapaikakseni Marrakechissa halusin ehdottomasti perinteisen riadin. Ja matkani viimeisinä päivinä halusin myös hieman ylellisyyttä, joten olin valinnut Riad Olema & Spa -hotellin, joka osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi. Henkilökunta oli kohteliasta ja avuliasta, mukaanlukien suloinen Mia-kissa, ja sai vierailijan tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Sisusuksessa oli suosittu raikkaita mutta maanläheisiä sävyjä ja pienillä yksityiskohdilla saatu todella kaunis, toimiva ja kodikas ympäristö. Lämpimiä säitä varten myös kattoterassi oli varustettu kutsuvaksi oleskelealueeksi.

Sijainti myös oli erinomainen medinassa Bab Doukkalan ostoskadun varrella, mutta kuitenkin mukavan kävelymatkan päässä ruuhkaisemmasta alueesta Jemaa el-Fna -aukion ja souk-basaarikatujen ympärillä. Bab Doukkalassa ostoksia tekivät pääasiassa paikalliset. Tarjolla oli eläviä kanoja, teurastettuja sikoja, leivoksia, väärennettyjä merkkiverkkareita ja väliin mahtui moottoripyöräkorjaamoja ja puusepän verstaita. Ilmassa sekoittui vahva mausteiden tuoksu, grillattavan lihan aromit ja mopojen pakokaasujen käry. Ohitse suhasi mopoja, polkupyöriä, kärryjä vetäviä aaseja ja jaloissa juoksenteli pieniä kissoja. Äänimaailmaan kuului läheisen moskeijan rukouskutsu, ystäväporukoiden keskenäinen nauru, kauppiaiden huudot ja autojen ja mopojen pärinä.

Ja sitten kulman takana, pienellä kujalla jykevän oven takana oli Riad Olema, jonne kadun hälinä ei kantautunut. Henkilökunta otti vastaan lempeästi, taustalla solisi pieni suihkulähde ja yhteisessä olohuoneessa oli kutsuva takkatuli jonka viereen oli mukava istuutua lukemaan ja juomaan minttuteetä. Marrakechissa viettämäni päivät päätinkin ottaa rauhallisesti ja kaupunkiin tutustumisen lisäksi vietin aikaa ihan vain hotellissa rentoutuen ja nautiskellen.

HeliMarokkoComment
Asilahin valkoinen medina

Saavuin Asilahiin yöjunan kyydissä klo 5:15 aamuyöllä. Auringon nousuun oli vielä monta tuntia eikä taksit, bussit tai mitkään muutkaan kulkuneuvot vielä siihen aikaan kulkeneet keskustan ulkopuolella sijaitsevan aseman ja vanhan kaupungin välillä. Asemarakennus oli onneksi auki ja siellä lipunmyyjä ja vartija työvuoroissaan sekä 3 kissaa. Istuin asemahalliin odottelemaan ja kaivoin repustani kirjan. Olin onneksi onnistunut nukkumaan muutaman tunnin junassa, makuuvaunun yläpedissä, 9-tuntisen matkan aikana Marrakechistä.

Kahdeksan maissa päivä alkoi valkenemaan ja myös asemalla alkoi olla enemmän elämää kun yhdeksän maissa lähtevän seuraavan junan matkustajat alkoivat saapumaan asemalle ja asemakahvilakin aukesi. Myös takseja suhasi aseman eteen ja minä rohkaistuin kyselemään kyytiä keskustaan. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta saimme kuljettajan kanssa sovittua hinnan (20 dirhamnia, eli 2 euroa) ja hän vei minut vanhan kaupungin eli medinan portille. Asilahin medinaan ei autolla ole asiaa.

Medinan kadut olivat vielä tyhjiä, kaikki kaupat, kioskit ja kuppilat kello kahdeksalta vielä kiinni. Ilman karttaa lähdin kuljeskelemaan sokkeloisille kaduille, kantaen matkakassia selässä ja reppua vatsan päällä, ja kyselin ystävällisen näköisiltä vastaantulijoilta neuvoja hotelliini. Yhdessä kulmauksessa ohitin perinteiseen kaapuun sonnustautunut miehen, joka kohta huutelikin perääni kysyen, mitä etsin ja voisiko hän auttaa. Tässä vaiheessa muistin kaikki internetistä lukemani kokeneempien matkailijoiden varoitukset avuntarjoajista, jotka sitten kiristävät matkailijalta rahaa avustaan. Mies ehkä aavisti epäilykseni ja osoitti kaulassaan roikkuvaa nimikorttia. “Olen medinan vartija, minuun voit luottaa” hän sanoi ranskaksi. Ei minulla siinä tilanteessa ollut parempaakaan vaihtoehtoa löytää hotelliani medinan sokkeloista, joten nyökkäsin, kerroin hotellini nimen ja lähdin seuraamaan miestä. Riad Aicha löytyikin ihan muutaman mutkan takaa. Muutaman kolikon mies toki olisi ansainnutkin, mutta minulla ei niitä ollut sillä hetkellä antaa eikä hän jäänyt niitä odottamaan. Vaihdettuaan tuttavallisen tervehdyksen oven avanneen Riadin unenpöpperöisen henkilökunnan kanssa medinan vartija poistui. Pienten aamupäivä torkkujen jälkeen lähdin tutustumaan medinaan.

Asilah on kalastaja- ja lomakaupunki Atlantin rannalla, noin 50 km Tangierista etelään. Asilahin historia ulottuu jopa 3600 vuoden taakse ja sen linnoitusmainen vanhakaupunki, medina, on peräisin 1500-luvulta portugalilaisten valtakaudelta. Medina on autoton kapeiden kujien sokkelo, jonka talot on maalattu valkoisiksi ja niiden ovet ja ikkunaluukut tyypillisesti sinisiksi tai vihreiksi. Vanhoja taloja on selvästi kunnostettu tunnollisesti ja ilmeisesti suuri osa medinan taloista on nykyisin ulkomailla asuvien marokkolaisten loma-asuntoina. Kaupungissa on jotain samaa tunnelmaa kuin Parikiassa, Paroksen saarella Kreikassa.

Heti medinan ulkopuolla on pieni hiekkaranta ja kalasataman toisella puolella isompi biitsi. Marraskuussa medina oli rauhallinen, mutta on helppo kuvitella sen kuhisevan turisteja kuumempina kuukausina. Kaupunki on tunnettu myös taiteilijoiden kaupunkina ja siellä järjestetäänkin joka kesä taidefestivaali, joilloin mukaan kutsutut taiteilijat maalaavat medinan valkoisille seinille uusia muraaleja.

Vietin Asilahissa kaksi päivää, kuljeskellen medinan kujilla, kalasataman aallonmurtajalla ja rannalla, nautiskellen kaupungin uneliaasta tunnelmasta, lukemalla hotellini kattoterassilla. Asilah on soma, vierailun arvoinen kaupunki, mutta kiireisemmälle matkaajalle yksi päivä, tai vain päiväretki, siellä lienee tarpeeksi.

Lauantaina päätin hankkia eväitä seuraavan päivän 9-tuntista paluumatkaa varten. Leivoskaupasta sain osoittelemalla, nyökkäilemällä ja hymyilemällä ostettua haluamani leivokset, mistä rohkaistuneena pysähdyin kadulla mopon peräkärrystä mandariineja myyvän pojan eteen. Kymmenen mandariinia voisi olla sopiva määrä, ajattelin. Nyökkäsin mandariineja päin ja sanoin “dix” vahvistaen viestiäni nostamalla kaikki 10 sormeani pystyyn. Poika ojensi minulle muovipussin ja elehtien kehotti minua valitsemaan hedelmät itse. Valikoin huolellisesti 10 hedelmää, joissa oli kauniisti lehdet kiinni. Ojensin pussin pojalle, joka pudisti päätään ja kehotti minua ottamaan lisää. Ojensin pussia tomerammin pojalle ja sanoin “dix”. Poika otti pussin hämmentyneenä vastaan, punnitsi sen ja alkoi lappaa pussiin lisää hedelmiä. Tässä vaiheessa hoksasin, että poika ajatteli minun halunneen hedelmiä 10 dirhamin arvosta ja päätin katsoa kuinka paljon niitä pussiin sillä rahalla (siis 1 eurolla) päätyy. Lopulta poika ojensi minulle pussin, jossa oli ainakin 30 mandariinia ja minä ojensin hänelle kolikon. Se määrä mandariineja oli minulle liikaa, joten seuraavana päivänä junassa tarjosin niitä kaikille kanssamatkustajille, jotka istuivat kanssani samoissa hyteissä.

HeliMarokko Comments
Road trip Saharaan

Saharasta ensimmäisenä tulee mieleen hiekkadyynit, mutta Aztat Trekin 4-päiväisellä Express Atlas Mountains & Desert  Combined Trip -retkellä sain huomata, että Sahara on paljon muutakin. Retki koostuu siis yhden päivän vaelluksesta Atlas-vuorilla ja kolmipäiväisestä road tripistä Saharaan. Ja retken nimessä ei suinkaan turhaan lue Express, sillä aika paljon etäisyyttä ehdittiin kattaa niiden kolmen päivän aikana.

Road trip alkoi Imlilin kylästä, josta matkaan lähdettiin heti aamupalan jälkeen, eli ennen yhdeksää ja suunnattiin Tichka-solan kautta serpentiinimäisiä teitä vuorten yli Saharaa kohti. Ensimmäisen päivän tärkein tutustumiskohde oli Ait Ben Haddoun savitiilistä rakennettu linnoituskylä, joka on listattu UNESCO maailmanperintökohteeksi ja on suosittu elokuvien kuvauspaikka. Mm. Babel, Gladiattori, Muumio ja 007 Vaaran vyöhykkeellä on osittain kuvattu täällä. Linnoituksessa asuu edelleen 4 perhettä.

Auringonlaskun aikaan saavuimme Dadesiin, jossa majoituimme Dar Essayah -majataloon jyrkänteen laidalle. Majatalossa oli monia erikokoisia ryhmiä samantyyppisellä retkellä.

Maisemat ensimmäisen päivän aikana, vuorten ylityksen jälkeen olivat kivikkoista tasankoa.

Road tripin toisena päivänä ajettiin katsomaan Dades -kanjonia, jonka kuvauksellisen kiharainen tie on kuulemma monen automainoksen kuvauspaikka. Päivän toinen kohde oli kalliokiipeilijöiden suosima Todra -kanjani, joka ei valitettavasti ainakaan minun silmissäni vetänyt vertoja aamulla näkemälleni Dadesin kanjonille. Sen sijaan auton ikkunan takana vilistäneet Todran palmukot olivat kauniita ja kuvauksellisia, joten mikään turha kohde se ei suinkaan ollut. Todrassa olisi kuulemma myös erittäin taidokkaita Berberi-mattojen tekijöitä. Näitä minulle ei kuitenkaan esitelty, sillä olin edellisenä päivänä vähän harmitellen selittänyt kuljettajalleni, että shoppailut pitää minun matkalla jättää minimiin, koska lentolipuuni kuuluu vain käsimatkatavarat. Niinpä hän napakasti sanoi minulle Todraan saapuessamme, että “Today we are not here for the rugs, we are here only for the pictures”. Arvostin.

Toisenakin päivänä maantie halkoi pitkiä pätkiä kivikkoista aavikkoa. Siellä täällä kaukaisuudessa häämötti vuohilaumoja ja nomadi-telttoja. Poikkesimme kurkistamaan keskellä aavikkoa olevaa nomadeja palvelevaa kaivoa sekä tutustumaan vanhoihin kastelutunneleihin, joiden avulla entisaikaan vettä on johdettu keitaille.

Sää aavikolla oli hieman sateinen ja viileä. Sateita oli jatkunut jo jonkin aikaa ja hieman jännitystä aiheuttivatkin tielle tulvivat joet, jotka meinasivat hidastaa matkaamme dyyneille.

Toisen päivän iltapäivällä saavuimme vihdoin dyynien laidalle Merzougaan, jossa liityin osaksi monesta pienestä retkiporukasta ja yhdestä isommasta espanjalaisryhmästä koostuvaa kamelikaravaania. Ratsastimme kamelien keikkuvalla kyydillä aurinkolaskuun ja vietimme iltaa keskellä dyynejä telttaleirillä.

Yö oli jäätävän kylmä. Muutamilla muilla matkailijoilla olikin omat makuupussit mukana, mikä varmasti paransi unenlaatua. Periaattessa makuupussia ei tarvitse, vaan teltoissa on ihan oikeat sängyt, lakanat ja villapeitot, mutta talvikuukausina suosittelen kyllä varaamaan yöksi villaa ylle.

Herätys dyyneillä oli klo 6:30 ja valmiin paluumatkalle piti olla klo 7. Lähdimme liikkeelle pimeässä, upean tähtitaivaan alla ja pikkuhiljaa horisontti takanamme alkoi vaalenemaan. Noin puolen tunnin ratsastuksen jälkeen pysähdyimme ihailemaan kun aurinko vihdoin nousi dyynien takaa värjäten koko maiseman kultaiseksi.

Sitten oppaamme jo hoputtivatkin meitä jatkamaan matkaa, sillä suurimmalla osalla oli edessään pitkä paluumatka Marrakechiin.

Pikaisen suihkun ja aamupalan jälkeen olikin sitten jo kiire. Matkaohjelmassa luki alustava saapumisaika Marrakechiin 17-18, joten olin ajatellut että Marrakechista klo 19 lähtevä juna olisi turvallinen vaihtoehto. Marokon päätös olla siirtymättä talviaikaan teki tästä aikataulusta kuitenkin todella tiukan - tai oikeastaan mahdottoman- koska auringonnousua dyyneillä oli sen verran hieno elämys, ettei sitä olisi voinut jättää välistä, joten matkaan päästiin tuntia “normaalia” myöhemmin. Ja matka Marrakechiin on helposti 10 tuntia, ilman mitään sääolojen tms. tuomia yllätyksiäkin. Ja Marraskuussa voi vuoristossa sataa lunta, minkä takia solat saattavat yllättäen olla kiinni. Asiakaspalveluhenkinen kuljettajani teki kuitenkin kaikkensa, että ehtisin suunnittelemaani junaan ja ajoi ihan minimaalisilla tauoilla 9,5 tuntia putkeen. Lounaskin korvattiin repustani löytyneillä energiapatukoilla. Saavuimme Marrakechin rautatieasemalle klo 18:45 - just in time että ehdin junaan.

Koko 4-päiväinen tour (siis vaellus vuorilla ja 3-päivän road trip) oli mielestäni tosi onnistunut ja hyvin järjestelty. Kuljettaja oli luotettava, auto mukava, majapaikat miellyttäviä ja ruokailutkin hyviä. Nettisivujen matkakuvaus on tosin näin jälkikäteen luettuna aika kunnianhimoinen enkä tiedä miten esim. Ouarzazaten filmistudioille olisi ehtinyt tutustumaan tai Dadesissa majatalolle saapumisen jälkeen vielä johonkin vaeltamaan kun perille tultiin auringon laskun aikaan. Ja viimeisenä päivänä ei todellakaan pidetty yhtään valokuvaustaukoa paluumatkalla Marrakechiinh - ainoastaan pakolliset “tekniset” tauot. Onneksi en näitä matkakuvauksen yksityiskohtia muistanut siellä tien päällä, olisin muuten saattanut ihmetellä. Olin oikein tyytyväinen tourin antiin ja niihin kohteisiin joita ehdin näkemään.

HeliMarokko Comments
Päivävaellus Atlas-vuorilla

Marraskuinen Marokon matkani alkoi aktiivisesti neljän päivän kiertomatkalla Atlas-vuorille ja Saharaan, ihan hiekkadyyneille asti. Matkanjärjestäjänä Aztat Treks, jota oli paljon eripuolilla internetiä kehuttu. Alkujaan Atlas-vuorten Imlilissä vaellusretkien järjestäjänä aloittanut firma järjestää nykyisin vaellusten lisäksi kattavasti excursioita ympäri Marokkoa.

Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli päivävaellus vuorilla, jonne ajomatka kesti noin 1,5 tuntia Marrakechista.

Kuljettajani jätti minut noin 1600 metrin korkeudessa sijaitsevan Aguersioualin kylän liepeille, josta vaellukseni paikallisen oppaan kanssa alkoi kivikkoista ja soraista vuorenrinnettä pitkin 2200 metrin korkeudessa olevaan solaan, josta hieman tasaisempaa polkua pitkin seuraavaan laaksoon.

Laakson pohjalla valitettavasti joen ylitys ei onnistunutkaan lisääntyneen veden takia ja jouduimme etenemään reitillä joka soveltui mielestäni paremmin vuohille kuin ihmisille. Näillä vuorilla ikänsä kulkenut opas tietenkin hyppeli menemään yhtä ketterästi kuin vuohet ja välillä joutui vetämään minut perässään kivenlohkareiden yli. Puoli välissä matkaa pysähdyimme syömään piknik-lounaan joen yläpuolella olevalle kalliolle.

Laakson jälkeen edessä oli vielä toinen nousu 2700 metriin Tizi n Tamatert -solaan ja sieltä laskeutuminen Imlilin kylään, jossa seuraava yöpaikkani sijaitsisi. Viimeinen pätkä kulki oikopolkuja pienten kylien läpi, pieniä kujia pitkin. Siellä täällä juoksenteli kilejä, kanoja ja kissanpentuja.

Vaellus oli paljon rankempi kuin olin etukäteen ajatellut, ehkä osittain korkeuden takia (mutta pääasiassa siksi että aerobinen kuntoni on surkea), ja puuskutinkin epätoivoisesti jo puoli tuntia lähdön jälkeen. Oppaani kyllä mainitsi muista, helpommista vaihtoehdoista, huomattuaan tuskani, mutta suostutteli minut lopulta pysymään alkuperäisellä reitillä. Onneksi, sillä maisemat olivat upeat. Ne vaihtelivat karun kivisistä vuorista upeissa ruskan sävyissä loistaviin laaksoihin. Taustalla häämötti Atlas-vuorten korkein huippu, luminen Toubkal-vuori. Matkan varrella polulla vastaan tuli muuleja isäntineen ja vapaana vaeltelevia vuohia näkyi siellä täällä vuoren rinteillä.

Puhelimen askelmittarin mukaan käveltyjä kilometrejä kertyi noin 15 km ja noustujen kerrosten laskuri näytti illalla 208 kerrosta. Hengähdystaukoja pidettiin tämän tästä ja oppaani onneksi kantoi minunkin reppuni ainakin puolet matkasta.

Sään suhteen kävi hyvä tuuri, sillä vaelluspäivänäni oli puolipilvistä poutaa. Seuraavana aamuna satoikin jo vettä ja myöhemmin samalla viikolla alueella oli kuulemma satanut lunta.

Päivä päättyi Imlilin kylään kodikkaaseen Dar Adrar -majataloon (jonne aamuinen kuljettajani oli vienyt isomman matkakassini), jossa nautin herkullisen illallisen muiden matkailijoiden kanssa. Seuraavana aamuna matka jatkui vuorten yli kohti Saharaa.

HeliMarokko Comments
Marraskuinen Marokko

Vuosi sitten päätin, että jatkossa elämäni tavoitteena on viettää vähintään puolet marraskuusta jossain Suomea valoisammassa paikassa. Varmistaakseni tämän uuden perinteen hyvän alun, varasinkin jo tammikuussa lennot marraskuulle kahdeksi viikoksi Marrakechiin.

Kahdessa viikossa ehtisi kokea Marokkoa Marrakechia laajemmin. Atlas-vuorille pitäisi ehdottomasti päästä ja mielellään rannikollekin. Luettuani Anna-Katrin ei-niin-onnistuneesta retkestä Atlas-vuorille, tiesin että retkenjärjestäjä pitäisi valita huolella. Aikaa onneksi oli ja kevään ja kesän kuluessa keräsinkin listaa netistä löytyneistä hyvät arviot saaneista tour operaattoreista ja pari kuukautta ennen matkaa päädyin Aztat Treksin järjestämään Atlas-vuorten ja Saharan yhdistävään 4-päivän retkeen heti Marokon matkani alkajaisiksi (tästä lisää omassa kirjoituksessaan - tai useammassa)

Rannikolta aluksi mielenkiintoni herätti Tangier - ihan vain Afrikan Tähti -pelistä tuttuna kohteena. Majoitusta etsiessäni vaihtoehdot eivät kuitenkaan inspiroineet ja muutenkin alkoi tuntua siltä, että Marrakechin lisäksi en kaipaa suuren kaupunkin kuhinaa matkalleni. Jotenkin siinä nettiä selaillessani huomioni kiinnittyi Asilahiin, joka on sievä rannikkokaupunki parin tunnin matkan päässä Tangierista. Niinpä matkaohjelmaani kiinnittyi Asilah, jonne matkasin yöjunalla heti palattuani Marrakechiin Saharasta. Asilahin jälkeen loput matkasta vietin Marrakechin kuhinassa.

Matka oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja avartava. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta sekä Afrikassa  että muslimimaassa. En myöskään ollut aiemmin ollut vapaa-ajanmatkalla kohteessa, jossa näkyy yhtä paljon köyhyyttä.

Mikään aurinkomatka tämä ei varsinaisesti ollut. Yksi päivä taisi olla kokonaan sateeton, mutta toisaalta ei mikään päivä ollut ihan kokonaan sadetta, vaan iltapäivisin yleensä saatiin auringon paistetta. Lämpötila oli suurimmaksi osin noin 20 astetta, tai hieman alle, Atlas-vuorilla toki alhaisempi. Yöt olivat kylmiä, jopa lähellä nollaa astetta.

Näin jälkikäteen kohteiden valinnan olisi voinut toki tehdä paremminkin. Näkemättä jäi niin Fes, Casablanca kuin sinisenä kaupunkina tunnettu Chefchaouenkin. Kaikkia kiinnostavia kohteita ei kahteen viikkoon olisi minun suosimalla rauhallisella tahdilla saanut sovitettua kuitenkaan.

Rannikkokohteen olisin tosin voinut valita fiksummin vähän lähempää Marrakechiä, vaikka Asilah kaunis ja vierailunarvoinen kohde olikin. Marokon pitkät etäisyydet eivät olleet täysin saavuttaneet tajuntaani ja junamatka Marrakechista Asilahiin kesti 9 tuntia. Kiinnostavia merenrantakohteita olisi varmasti löytynyt lähempääkin. Mm. Essaouirasta kuulin paljon positiivista. Mutta tarjosihan pitkä junamatka (siis se päivällä tapahtunut paluumatka Marrakechiin) yhden erilaisen tilaisuuden kohtaamisiin paikallisten kanssa.

Entäs sitten turvallisuus? Miten uskalsin naisena kierrellä näinkin laajasti Marokossa yksin? Tätä minulta on kysytty useamman kerran. Ja tokihan myös itse selvittelin asiaa ennen matkavaraustani ja keskustelin asiasta Marokossa aiemmin matkailleiden tuttujeni kanssa. Matkailijalle Marokko ei ole mitenkään erityisen vaarallinen.

Matkailun turvallisuuspalveluita ja konsultaatiota tarjoava International SOS on viimeisimmässä riskiarviossaan asettanut Marokon samaan Low-kategoriaan turvallisuustilanteen suhteen kuin Espanjan, Ranskan ja suurimman osan EU:ta (Suomi on vieläkin vaarattomammassa insignificant risk -kategoriassa). Tässä kategoriassa arvioidaan maan poliittista turvallisuutta, sosiaalista rauhattomuutta sekä väkivalta- ja pikkurikollisuutta. Suurin riskitekijä matkailijalle Marokossa on liikenneturvallisuus. Suomalaisesta näkökulmasta liikenne onkin kaoottista ja ajolinjat varsin luovia. International SOS onkin luokitellut Marokon liikenneturvallisuudessa High risk -kategoriaan.

Sivujuonteena mainittakoon silmiini osunut Thomson Reuters Foundationin selvitys, joka rankkaa USA:n maailman kymmenen naisille vaarallisimman maan joukkoon, sinne Intian, Afganistanin, Syyrian, Somalian, Saudi-Arabian, Pakistanin, Kongon demokraattinen tasavallan, Yemenin ja Nigerian joukkoon. Tämä selvitys ei toki tarkastele erityisesti matkailijan näkökulmaa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt minulta miten uskallan matkustaa yksin naisena USA:ssa kesän road tripilläni.

Liikenteessä Marokossa sai siis olla tarkkana, ettei kolhinut itseään ohikiitävään autoon tai moottoripyörään tai jäänyt aasin jalkoihin.

Harmittomampia haasteita tuli vastaan yhteisen kielen puuttumisen takia ja kävinkin monia “hyvää päivää - kirvesvartta” -keskustelun alkuja kun tulkitsin vastapuolen sanat ihan väärin vahvan aksentin takia ja siksi vastasin ihan eri kysymykseen kuin mikä minulle esitettiin. Ranskankielen taitoiset pärjäävät Marokossa mainiosti. Kannattaa siis kerrata edes alkeet. Omaisuudestaan piti tietenkin pitää tarkkaa huolta taskuvarkaiden varalta, varsinkin Marrakechin ruuhkissa ja innokkaiden kauppiaiden ja tavallisten kadunmiestenkin keskustelunaloituksia sai torjua ja opetella olemaan huomioimatta ja tämä oli välillä hieman turhauttavaa, joskin osasin sitä ennakkoon odottaa. Näihin vastalääkkeenä toimi matkan jatkaminen määrätietoisesti ja napakalla äänensävyllä kieltäytyminen, erityisesti kun sen teki ranskaksi. Mihinkään ahdisteluun en matkallani törmännyt. Ja suurin osa kohtaamistani ihmisistä oli ystävällisiä ja avuliaita ja kohteliaita.

Pientä sekaannusta aiheutti Marokon pari viikkoa aiemmin, yllätten tekemä päätös olla siirtämättä kelloja talviaikaan. Päätös oli kuulemma tehty vain 2 päivää ennen alkuperäistä aikataulua ja aiheuttanut kaaosta lentoaikatauluihin, ihmiset eivät tienneet oikeaa aikaa mennä töihin, kouluun ja niin edelleen ja marraskuun puolivälissäkin joillakin paikkakunnilla osoitettiin mieltä koululaisten puolesta, jotka nyt joutuivat aamuisin kävelemään kouluun pilkkopimeässä kapeaa maantien piennarta pitkin. Minäkin pääsin mm. naljailemaan italialaiselle ystävälleni 45 min myöhästymisestä, hänen luullessaan saapuneensa kerrankin 15 min etuajassa, kun hänen kännykkänsä ei ollut päivittänyt aikaa oikein. Kuulemani mukaan kellonjen siirtelystä luopumisesta ei ole mitenkään pysyvästi päätetty ja vielä tänä talvenakin se saattaa olla vielä edessä.

HeliMarokko Comments
Telttaretkellä Mendocinossa

Ajellessani Seattlesta kohti Los Angelesia Tyynenmeren rannikkoa pitkin ensimmäinen etappini Kalifornian puolella oli Mendocinossa.

Mendocino perustettiin 1850 kun tukkijätkät saapuivat alueelle ja perustivat Mendocino Lumber Companyn. Kaupunki sijaitsee erittäin luonnonkauniilla alueella kalliojyrkänteiden muodostamalla niemekkeellä ja puuteollisuuden hiivuttua alueella, on kaupunki ollut taiteilijoiden suosima. Mendocinon historiallinen keskusta sievine puutaloineen on onneksemme säilynyt ja hyväkuntoisena ylläpidetty.

Nykyisin Mendocinon yksi suurimmista toimeentulon lähteistä ovatkin näiden vanhojen puutalojen, boheemin ilmapiirin ja ympäröivän luonnon houkuttelemat turistit. Keskusta oli pullollaan somia Bed&Breakfast -majataloja.

Mendocino

Minä päädyin Mendocinoon kuitenkin kokeilemaan glampingiä. Siis luksus-telttailua.

Glamping oli kutkutellut minua jo pitkään. Mendocino Groven olin löytänyt Cup of Jo -blogista ja kun hoksasin sen istuvan mukavasti matkani varrelle, oli päätös tehty.

Mendocino Grove -leirintäalue sijaitsee alle 5 minuutin ajomatkan päässä Mendocinon kylästä. Leirintäalueella on noin 50 telttaa pieniin ryppäisiin ryhmiteltynä, joten tunnelma pysyy rauhallisena ja luonnonläheisenä. Suurin osa sopivia kahdelle hengelle, mutta myös perhetelttoja on saatavilla. 

Mendocino Grovessa yhdistyy telttailun tunnelmallisuus hotellimaiseen mukavuteen ja helppouteen. Täällä voi nukahtaa meren aaltojen kohinaan ja herätä lintujen lauluun raikkaassa ulkoilmassa. Täällä ei kuitenkaan tarvitse ujuttautua makuupussiin eikä nukkua parin sentin retkipatjalla kantojen ja juurakkojen painaessa selän alla. Teltta on toki aina teltta ja yöllä voi tulla viileää. Täällä saa kuitenkin nukkua oikeassa sängyssä, puhtaissa valkeissa lakanoissa, paksun täkin alla. Jos täkki ei ole tarpeeksi lämmin voi napsauttaa päälle vielä patjanlämmittimen. 

Pohjois-Kalifornian rannikolla sää on tyypillisesti vaihteleva. Kesälläkin yöt ovat viileitä ja erityisesti aamut usein sumuisia. 

Teltoissa on sähkövalaistus, vanerilattia ja edustalla pieni terassi. Suihkuun ja vessaan pääsee leirintäalueen keskellä olevaan kylpytaloon. Jokaisen teltan edessä on oma tulipaikka ja grillauspisteitä on myös siellä täällä sopivan lähellä jokaista teltta-aluetta. Aamupalaa tarjotaan keskusniityllä ja viikonloppuaamuisin siellä voisi osallistua myös joogatunnille. Puhelinverkko on heikko, mutta leirintäalueen toimiston läheisyydessä toimii avoin wifi-verkko mikäli on pakko saada yhteys muualle maailmaan.

Amerikkalaiset campingin harrastajat  saapuivat paikalle mukanaan laatikoittain camping-varusteita. Mendocino Grove on kuitenkin tehnyt kaiken helpoksi ja mukavaksi myös minun kaltaisilleni matkailijoille, jotka ovat pidemmällä matkalla minimivarusteilla. Mitään varsinaisia leiriytymistarvikkeita ei mukana tarvitse olla. Ainoastaan lämpimiä vaatteita. Halutessaan paikanpäältä voi vuokrata piknik-korin ja grillausvälineet.

Minä en viitsinyt yksikseni grillihommiin ryhtyä, sillä Mendocinon kylä tarjosi niin houkuttelevia ruokapaikkoja. Yhtenä iltana kuitenkin halusin tunnelmoida nuotion äärellä ja herkutella amerikkalaisella leirielämän vakioherkulla eli S'moreseilla. Tähänkin Mendocino Grove tarjoaa valmiin paketin, mikä olikin kätevää sillä paikallisissa marketeissa s'mores-tarvikkeiden pakkauskoot vaikuttivat suurperheille suunnatuilta.

Kaikista mukavuuksista huolimatta on hyvä muistaa, että glamping-teltassa ollaan keskellä luontoa.  Sen sain huomata kun heräsin päiväuniltani teltassani poukkoilevan linnun siipien ääneen. Se oli päässyt hyppäämään sisään teltan alustan ja kankaan väliin jääneestä raosta. En tiedä kumpi meistä säikähti enemmän kun yritin ohjata linnun ulos teltan oviaukon kautta.

Suuria petoeläimiä tällä alueella ei liiku, mutta pesukarhujen ja muiden pienempien eläinten takia kaikki ruokatarvikkeet tulee säilyttää tiiviisti suljetuissa säiliöissä, mieluiten autoon lukittuna.

HeliUSA, Majoitus Comments
Oregonin viinejä maistelemassa

Suunnitellessani kesän automatkaa Oregonin rannikolla, yllätyin hieman kun internetin syövereissä vastaani tuli artikkeli Oregonin Willamette-laakson viinitiloista. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että Oregonissa olisi oma viinialueensa!

Olin ajatellut viinitilaverailua yhdeksi aktiviiteetiksi matkan myöhemmässä vaiheessa Kaliforniassa, mutta hetkessä muutin mieltäni ja halusin ehdottomasti tutustua tähän (ainakin itselleni) tuntemattomampaan viinialueeseen. Siksi matkaani tuli heti alkumatkalla mutka sisämaahan päin rannikkomaantieltä.

Oregonin viiniteollisuus on vasta varsin nuori. 1960-luvulla kuusi Kaliforniassa viininviljelyä ja -tuotantoa opiskellutta tuottajaa totesivat Oregonin Willamette-laakson ilmaston ja maaperän sopivan erinomaisesti Pinot Noirin tuotantoon ja päättyvät ryhtyä tuumasta toimeen. 

Tuottajien kesken vallitsi yhteisymmärrys siitä, että olisi koko alkutekijöissään olevan viinialueen etu, että he toimisivat yhteistyössä toisiaan tukien ja auttaen. He päättivät myös panostaa laatuun määrän kustannuksella, sillä keskivertoviineillä olisi vaikeaa kilpailla tunnetumpien viinialueiden viinien kanssa. Alueen Pinot Noirit ovatkin menestyneet erinomaisesti kansainvälisissäkin viinivertailuissa. Willamette Valley viininviljelyalue nimettiin vuonna 1984 ja nykyisin alueella on jo yli 700 viinintuottajaa. 

Vaikka tuottajien määrä on kasvanut, vallitsee tuottajien kesken kuulemma edelleen hyvin toverillinen ilmapiiri. Turistin näkökulmasta alueella oli hyvällä tavalla kotikutoinen fiilis vailla snobbailua.

Minä päätin tutustua lähemmin Rex Hillin tuotantoon ja viineihin. Rex Hill on 1980-luvun alussa perustettu perheomisteinen viinin tuottaja. Yrityksen filosofiana on tuottaa pienehköjä määriä korkeatasoisia viinejä yhdistäen perinteistä käsityötä modernimpiin viinituotantomenetelmiin. Kaikki rypäleet kasvatetaan biodynaamisiin menetelmin ja kerätään ja lajitellaan käsin Willamette-laakson alueelta.

Olen aina ollut enemmän valkoviinin ystävä, joten yllätyinkin miten hyvältä Rex Hillin Sunny Mountain Vineyard Pinot makunystyröilläni maistui. 

Majoituin kahdeksi yöksi suloiseen airbnb-huoneeseen McMinnvillessä, joka sijaitsee aivan viinialueen sydämessä. Kaupungissa on soma vanhanajan keskusta, jossa monilla viinintuottajilla on omat tasting roominsa. Nämä viinibaarit ovatkin helppo tapa maistella useampien tuottajien viinejä, koska auton voi jättää parkkiin ja baarista toiseen voi kävellä ilman huolta siitä, että jonkun pitäisi pysyä ajokunnossa.

Viinitiloilla vierailussa ja maaseudulla viininviljelmien keskellä ajamisessa on tietysti oma erityinen viehätyksensä. Onneksi viinitilakierrosten järjestäjiä alueella on useampia. Aika hauskalta näytti esimerkiksi Hippie Sip Tour, joka kiidättää vierailijat viinitilalta toiselle 60-luvun hippipakulla.

 

 

 

Roadtrip Seattlesta Los Angelesiin

Ei matkani suinkaan päättynyt saavuttuani Vancouveriin kierreltyäni Kanadassa pari viikkoa junalla. Kanadan juna-matkan jälkeen huristin Greyhoundin bussilla Vancouverista rajan toiselle puolelle Seattleen. Tutustuttuani pikaisesti kaupunkiin otin alleni Ford Edge -citymaasturin ja lähdin roadtripille kohti Los Angelesia.

Pohjasuunnitelmana oli ajaa mahdollisimman paljon pitkin rannikkoa myötäileviä maanteitä, eli alkumatkasta Highway 101 pitkin ja Kalifornian puolella Highway 1 pitkin. Alkumatkasta oli kuitenkin pieni detour Oregonin Willamette Valleyn viinialueille.

Aikaa olin varannut 10 päivää, jonka luulin ennakkoon olevan runsaasti. Paikan päällä sain kuitenkin huomata, että mielenkiintoista nähtävää olisi ollut paljon enemmän kuin mihin aikataulu antoi mahdollisuuden.

Highway 101

1. päivä

Matka Seattlesta alkoi aiottua myöhempään, koska aamu käynnistyi hitaasti ja auton noutamiseen meni odotettua kauemmin aikaa. Iltapäivä ruuhka oli jo käynnissä Seattlen ohitustiellä ja siksi alkumatka eteni hitaasti. Suuntasin ensi Aberdeeniin, joka Kurt Cobainin kotikaupunkina tunnetaan ja jonne isoisoisäni on haudattu. 

Aberdeenista suuntasin seuraavaan majapaikaani McMinnvilleen Portlandin eteläpuolelle valtatie 101:n sijaan aavistuksen nopeampaa Interstate 5:tä pitkin, koska päivä alkoi kääntymään jo iltaan.

2. päivä

Vietin päivän tutustuen Oregonin viinialueeseen McMinnvillestä käsin. McMinnville ja Newberg osoittautuivat herttaisiksi ja eloisiksi pikkukaupungeiksi, joiden ympäristössä on ihan runsauden pula viinitiloista ja kaupunkien keskustatkin pullollaan viinitilojen tasting roomeja.

3. päivä

Lähdin matkaan suht aikaisin aamulla ja suuntasin kohti rannikkoa. Kävin aikaisella lounaalla Pacific Cityn Pelican Breweryssä, jonka terassilta bongailin pohjoiseen matkalla olevia valaita. Sitten suuntasin kohti etelää rannikkoa myötäilevää valtatie 101:tä pitkin.

Sumuinen aamu kirkastui upeaksi aurinkoiseksi päiväksi ja maisemat 101:ltä olivat henkeä salpaavan upeat. 6 tunnin ajomatkaan kului lopulta noin 12 tuntia, kun jatkuvasti piti pysähtyä ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia. Rannikon monista majakoista päätin pysähtyä tutustumaan Heceta Head Lighthouseen.

4. päivä

Vietin päivän Gold Beachissä. Gold Beach on kaupunkina aika mitäänsanomaton. Sen edustalla on kuitenkin upea hiekkadyyniranta ja ympäristössä on päiväpatikointiin sopivia luontopolkuja.

Aamupäivällä purin tietokoneelle edellispäivien valokuvia ja iltapäivällä kävin kävelemässä upeissa maisemissa Cape Sebastianin poluilla.

5. päivä

Matka jatkui Pohjois-Kalifornian puolelle. Ajoin pitkin Avenue of the Giantia punapuita ihmetellen. Poikkesin lounaalle Eurekaan. Päivän viimeinen pätkä kulki kiharaista Highway 1:tä pitkin kunnes saavuin seuraavaan yöpaikkaani Mendocinoon.

6. päivä

Päivä oli sumuinen ja kolea. Tutustuin 1890-luvulla rakennettuun suloiseen Mendocinoon.

7. päivä

Ajopäivistä lyhyin. Highway 1:n sijaan valitsin reitin joka kulki valtateitä 128- ja 101 pitkin Sonoma-laakson kauniiden, kullankeltaisina kumpuilevien viinialueiden läpi. Yöpaikkani sijaitsi Oaklandissa, mutta koska aikaa oli mukavasti kurvasin loppumatkasta Golden Gatelle, joka tosin oli paksun pilven peitossa.

8. päivä

Kiertelin San Franciscoa vailla varsinaista ohjelmaa ja ehdin myös tutustua vähän Oaklandiin. Julkinen liikenne Bay Arealla osoittautui varsin toimivaksi.

9. päivä

En edelleenkään ollut valmis kiharaiselle highway 1:lle, vaan halusin porhaltaa menemään leveää moottoritietä pitkin. Valtatie 101 oli siis valintani matkalla seuraavaan kohteeseeni Cambriaan. Tämä oli sinänsä sääli, että HW 1 oli vihdoin, vain pari päivää aiemmin, avattu kokonaan oltuaan pari vuotta suljettuna maanvyöryn takia.

10. päivä

Kävin pienellä kävelyllä, tutustumassa Cambrian keskustaan ja katsomassa elefanttihylkeitä, ennenkuin matka jatkui Los Angelesiin. Santa Barbaran ulkopuolella aikaa tuhraantui ruuhkassa ja pääsin perille Veniceen Los Angelesiin vasta illan hämärtyessä.

Venicessä minulla oli aikaa lepäillä ja tutustua Los Angelesiin 4 päivän ajan ennen paluulentoa Suomeen.

Roadtrip Seattle to Los Angeles

Ajomaileja koko matkalta Seattlesta Los Angelesiin kertyi 1634 eli 2630 kilometriä.

Auton vuokra 14 päivältä maksoi vakuutuksineen, navigaattoreineen ja rajoittamattomine maileineen 1440 euroa, sisältäen myös lisämaksun yksisuuntaisesta matkasta tulevan lisämaksun sekä "fuel optionin" eli mahdollisuuden palauttaa auto tyhjällä tankilla. Halvempikin vuokra-auto olisi varmasti löytynyt, mutta halusin isohkon auton, jota olisi mukava ajaa pitkiäkin päivämatkoja. Tankkasin autoa itse noin 200 dollarilla eli 180 eurolla.

Olen todennut että USA:ssa tuo vuokrafirmojen "fuel option" ei ole juurikaan kalliimpi kuin tankin täyttäminen itse, mutta se helpottaa stressiä auton palautuksen yhteydessä kun ei tarvitse viime hetkellä muistaa kurvata bensikselle. Tietenkin täyden hyödyn saamiseksi pitää muistaa ajaa tankki mahdollisimman tyhjäksi!

Tietulleja ei matkani varrella ollut muita kuin Golden Gaten ylityksestä tuleva maksu ja parkkimaksujakin maltillisesti, suurimmaksi osaksi löytyi ilmainen parkkipaikka.

Näin jälkikäteen ajattelen, että taisin haukata liian suuren palan maantieteellisesti tällä roadtripillä ja aikataululla. Oregonin puolelle olisi kannattanut varata 1-2 päivää enemmän samoin San Franciscon ja sen ympäristön koluamiseen olisi voinut varata enemmän aikaa. Matkan olisi voinut päättää tällä kertaa San Franciscoon ja tuon San Franciscon ja Los Angelesin välisen pätkän jättää toiseen kertaan. Mutta ei minua varsinaisesti kaduta. Reissu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan ihana ja onnistunut ja aina voi suunnitella uusia reissuja tutustumaan syvällisemmin kiinnostaviin kohteisiin. Tykkäsin roadtripistä matkustusmuotona ja tulen varmasti tekemään kiertomatkoja autolla tulevaisuudessakin, niin USAssa kuin muissakin maissa.

HeliUSA Comments